Kuvat ei ole loistoja, koska ne on otettu kännykällä ja osa kuvista on otettu vanhoista valokuvista. Mutta ne on mun aarteita, ja nyt laitan niistä kuvia tänne!
Mulla on pieni ”aarrearkku” sängyn alla – kenkälaatikko jossa on vanhoja valokuvia, kortteja, kirjeitä ja päiväkirjoja.
Mulla on kymmeniä valokuva-albumeja kirjahyllyssä, niissä on valokuvia lapsuudestani aikuisikään asti. Ne on äiti liimaillut ja kuvatekstittänyt. Ovat uskomattoman upeita historiikkeja!
Tuossa ”aarrearkussa” on puolestaan veljieni pienenä räpsimiä kuvia, jotka eivät ole päässeet mihinkään ”viralliseen” valokuva-albumiin. Nämä räpsy-kuvat ovat suunnattoman ihania ehkä juuri siksi, että ne on ”vaan” tuollaisia ja koska ne on mun veljet pieninä pojanjolpikoina pikkusiskosta ottanut :) Tässä muutama niistä kymmenistä otoksista:
MaaMaa noin 2vuotiaana juo limpparia niin, että koko pullon kaula on suussa! Huomaa vihaisen keskittynyt ilme :) :
MaaMaa ja äiti kesämökin huvimajassa iltapalalla saunan jälkeen, joku kaunis kesäloma. Hiusten tummuuden takia arvelen olevani ”jo” noin 4-5 vuotias (ihan pienenä olin ihan blondi!). :
Tää seuraava kuva on mun mielestä super suloinen!
Siinä oon mä ja mun veikka, joka on mua 9 vuotta vanhempi. Kesämökillä tämäkin kuva otettu, Tammisaaressa. Mun käpälä sojottaa suoraan ylöspäin, kun yritän veikkaa halata olkapäistä.
Ja mikä huutoilme mulla! Voi kyynel! :
Aarrearkussa on myös äitini värssykirja, johon hänen ystävät ja sukulaiset on kirjoittanut viestejä hänelle joskus 50-luvun alussa, kun äiti on ollut noin 10-vuotias. Tästä kirjasta luettiin äidin hautajaisissa monta värssyä. Kaikkein ihanin ja koskettavin on mun mielestä tämä:
Äitini äidin, mun mummin, kirjoittama viesti pienelle tyttärelleen. :’)
…ihankuin hän olisi tiennyt, että tyttärensä tie tulee olemaan vaikea, mutta päämärä on aina oikea…
"Korkeuteen jos matkasi vie, ei ole suunta väärä. Kulje vaivan ja voiton tie, saavuta huippu ja määrä!" Äitisi.
Yöpöydällä mulla puolestaan nököttää tämmönen pieni harmaa kauhtunut aasi:
Isi antoi aasin äidille, kun äiti odotti minua. Raskaus oli tosi vaikea, meinas mennä keskenkin. Pieni aasi toi onnea. Se oli aina äidillä käsilaukussa mukana raskauden ajan. Kun olin onnellisesti syntynyt maailmaan, nökötti aasi aina (kuulemma) mun pinnasängyn laidalla. Välillä aasi on ollut hukassakin, mutta aina se on jostain tiensä löytänyt takaisin mun luo. Ihana pieni pölyinen kippurajalka! :)
Mutta siinä aarrearkussa mulle kaikkein isoimmat aarteet ovat nämä:
Äidin kirjeet minulle.
Näitä hän lähetteli ihan huvin vuoksi tiuhaan tahtiin, kun muutin Irlantiin. Lyhyitä kuulumisia ja rakastan sinua -tervehdyksiä.
Ihaninta niistä on lukea uudelleen ja uudelleen niitä pikkusanoja, joilla äiti mua kutsui: kultamurunen! Kulta pieni! Rakas tyttöseni! …jne….jne….jne…. Niitä pikkunimiä, joita vain äidit lapsistaan käyttää:
Kun niitä luen, kuulen äidin äänen ja mulle tulee hyvä ja lämmin olo :)
13 comments:
Terveiset Hangzhousta!
Löysin blogisi vähän aikaa sitten ja nyt pitää kyllä kommentoida:
Aivan ihania muistoja sinulla! Olisipa minullakin tallessa jotain :-(
Kun kotoa pois lähdin, en itse huomannut tehdä omaa aarrearkkua, eikä kukaan muukaan niitä "tuittupäälle" ole säästellyt. Kyllä nyt harmittaa...
Heippa Nina ja kiva kun olet lukemassa blogiani :)
Aarrearkkuni on oikea voimalähde. Paljon on omia kirjoituksia ja kirjeita kadonnutkin muuttojen ja vuosien varrella, mutta onneksi edes jotain ihanaa on tallella!
Mutta parhaat muistot ne säilyy mielessä ja sydämessä, eikö vaan!
Tuun kohta kurkkimaan blogiasi - ensisilmäyksellä se vaikuttaa lupaavan mielenkiintoiselta! :)
Aivan ihana muistoarkku sulla onkin! Mullakin on kuvia ja joitakin kirjeitä, ja tulee aina vähän haikea olo niitä katsellessa.
Haikea olo mullekin yaelian, mutta samalla sellainen ihana tunne, kun voi palata kauniisiin muistoihin! Muistoja ei kukaan voi ottaa pois ja ne sailyy ikuisuuden :)
Ihana aarrearkku... Mulla on kaikki aarteet Suomessa porukoitten autotallissa... Pitäisi alkaa tänne tuomaan jotain mukana.
Nenalle olen aloittanut keräämään kaikenlaisia pikkumuistoja keksirasiaan. Toivottavasti ne kelpaavat neidillekin ja jos eivät, voinhan minä aina haikailla niiden ääressä kun nena kasvaa :D
Huomenta Maamaa!
Ihania aarteita ja muistoja. Luulen, että mulla suurin osa aarteistani jo kulkeutunut tänne, mutta pitäisi vielä käydä vanhempien vintillä - ehkä ensi Suomen reissulla. Prinsessalla on myös jo oma aarrearkkunsa...
Kun katselen TV:stä "un-clutter" ohjelmia niin tuntuu että nykyään ei saisi enää säästää mitään, tai korkeintaan muutaman jutun kehystettäväksi seinälle. Mutta mulle moni kirje, lappunen, valokuva tuo ihania muistoja ja tunnelmia eikä niitä voi vaan heittää pois.
Kiitos vielä lauantaisesta vierailusta, ihanaa kun kävitte - nähdään pian uudestaan!
T.Rouva Hoo
ps. Safe landings, odotan jo raporttiasi Rysälästä
Heippa raton
aivan varmasti nena tulee arvostamaan äidin keräilyjä, ennemmin tai myöhemmin! Ihanaa, että keräilet hänelle :)
Kiitos itsellesi Rouva Hoo :)))
Oli kiva käydä kylässä ja nähdä pitkästä aikaa.
Mä säästäisin IHAN KAIKKI liput ja laput jos vain olisi semmoinen paikka mihin ne voisi säilöä! Valokuvia rakastan, harmi että nykyään ne on suurimmaksi osaksi digitaalimuodossa eikä enää ihanasti albumiin liimattuna kuvatekstien kera...
Ihkua, että säkin keräät prinsessalle aarteita. Kun M kasvaa niin varmasti arvostaa! :)
Ihana ihana postaus! Mun aarteita on laatikkokaupalla aidin kotona... Kesalla niita pengoin, kuuntelin vanhoja kasetteja (todellakin, kasetteja!) ja plarasin kirjeita, valokuvia, paivakirjoja ja kouluvihkoja. On ollut vaan niin paljon arkitavaraa tanne tuotavaksi, etten viela ole saanut mitaan muistolaatikoita rahdattua :)
Makin oon kerannyt lapsille muistolaatikoita, joissa on ekat tutit, hammasharjat, kengat, lelut jne. Myos kaikenlaisia suosikkivauvanvaatteita oon saastellyt. Olishan se hienoa jos mun lapsenlapseni joskus sais jalkaansa mun kirjavat froteepotkarit suoraan 70-luvulta! :D
Kiitos mamae, postausta oli kiva myös kirjoittaa :)
Mullakin on jotain kasetteja jossain kätköissä Suomessa(toivottavasti tallella!), missä esim soitan pianoa ja laulaa hoilotan täysillä pikkuisena. Voi olla, että jossain on myös sun mulle tekemät "äänikirjeet" Costa Ricasta! :)
Ihanaa, että te kaikki keräätte omille lapsille muistoja - ei välttämättä kaiken tohinan keskella tule ihan jokaiselle mieleen! Tosiaan ois aika mielettömän upeeta jos lapsenlapsella ois mummin potkuhousut! :D
ma eilen illalla kirjoitin pitkat litanjat tekstia tahan postaukseen jotka on naemma kadonneet internetavaruuteen. Höh!
Aarrearkkusi todellinen AARRE. Taynna toinen toistaan tarkeampia muistoja. Kertomuksesi ovat koskettavia jonka takia lukiessani minunkin silmani kostuivat. Etenkin kertomuksesi aidistasi seka aasista olivat liikuttavia.
Kunpa minakin olisin tuollaisen aarrearkun itselleni tayttanyt ennen tanne muuttoa. Harmittaa.
Kiitos heli :)
Koskaan ei ole myöhäistä alkaa kerätä aarteita ja varamsti niitä löytyy sieltä täältä kun oikeen katsoo. Jos ei materiaa, niin sitten ainakin muistoja mielessä ja sydämessä jotka voi vaikka paperille raapustaa. :)
harmi että yksi kommenttisi katosi bittiavaruuteen, mutta kiitos kun jaksoit kirjoittaa toisenkin! :)
Tuollaiset aarrearkut ovat juuri ihania! Itselläni on iso pahvilaatikko vanhoille kirjeille ja korteille. Kaikki olen säilyttänyt! :)
Kun muutin Turkkiin 2006 vuoden lopulla kasasin kaikki tärkeimmät asiat 20 kilon pahvilaatikkoon ja lähetin sen Turkkiin etukäteen mieheni siskon osoitteeseen sillä sinne olin menossa itsekin. Paketti meni perille ja mieheni sisko laittoi sen kahvilansa sisätiloihin odottamaan minua. Kahvilan sisällä oli muitakin pahvilaatikoita täynnä uutta sisustusmateriaalia. Minun tuurillani kahvilaan murtauduttiin! Kaikki pahvilaatikot olivat varastettu, myös minun laatikkoni!
Laatikossa oli mm näitä: iso alkuperäsiten cd-levyjen kokoelma (monta sataa levyä), isän ja äidin vanha hääkuva, edesmenneen isäni rippikuva, valkoinen käsilaukku jota pidin omissa häissäni, lastenlaulun sanoja ja nuotteja niistä lauluista joita minulle laulettiin kun olin pieni. Noita lauluja oli tarkoitus laulaa omalle vauvalle(olin raskaana). Mitäköhän vielä muuta..Mutta laatikko oli arvokas sekä rahallisesti että tunnearvoltaan! Poliisille tehtiin ilmoitus, mutta rosvoja harvoin saadaan kiinni :(
PS. Se aasitarina oli aivan ihana minustakin! Pidä aasista hyvää huolta, sillä on varmasti todella iso tunnearvo! :)
Hei Siivetön
Kiva kun kävit lukemassa ja komentoimassa näitä vanhempiakin postauksia :)
Pienet aarteet lapsuudesta ja "entisestä" ovat todellakin kultaakin arvokkaampia. Jollekin suttuiset paperilaput tai pölyiset rikkonaiset esineet ei välttämättä tarkoita yhtään mitään, mutta toiselle ne ovat Aarteita!
Ihanaa, että sinullakin on aarteita tallella ja todella harmillista että iso kasa aarteita katosi tuolla tavalla!! :((
Mullakin on yksi tärkeä, kasan muistoja ja kirjeitä ja kirjoituksia sisältänyt laatikko mennyt vahingossa kaatopaikalle, kun vanhempani muuttivat Hangosta takaisin kaupunkiin. Minä en ollut paikalla auttamassa muutossa, muuten oisin varmasti sen pelastanut kaatikselta! Laatikon päällä luki "*Maa*:n X-Files" ja mun veli tosiaan luuli, että sielä on Salaiset Kansiot -videoita! Just joo! :D ...noh, ei auta muu kuin uskoa, että ne asiat jotka haluan muistaa, niin muistan ilman sitä laatikkoakin. Ja ne, mitkä olen unohtanut, niin ehkä oli parempikin unohtaa...
Aasi on mun rakas onnentuoja edelleen, yöpöydällä se nököttää, äidin kuvan vieressä :)
Asutko edelleen Turkissa vai onko palattu Suomeen tai muualle?
Post a Comment