Kälypäivitys

Toissaviikonloppuna, kun olimme käymässä Köpiksessä, pääsimme vihdoin tapaamaan myös siis hanin isosiskoa. Ajattelin nyt sitten päivittää teillekin hänen tilannettaan.

Edellinen kälypäivitys on huhtikuulta (kliks postaukseen).
Sitä ennen kirjoitin täällä ja ihan ensimmäinen, itse onnettomuudesta tehty postaus on täällä.

Hania, ja mua tietysti myös, tapaaninen jännitti ihan kamalasti. Hanin veli C toimi meidän kuskina, ja tuli mukaan muutenkin treffeille, tavallaan bufferiksi / turvaksi. Hänhän on ollut siskonsa tukena jo ihan heti ensimmäisestä päivästä lähtien kun aivoveritulppa silloin joulukuussa 2013 tuli. C tietää tismalleen mitä sisko on käynyt läpi, kuinka paljon hän on edistynyt ja myös ne asiat, joissa vielä on "parantamisen varaa". Hän "varoitti" meitä sellaisista asioista, joista Nynne todennäköisimmin tulee esim. vitsailemaan - huumorinsa on nimittäin nyt aika raakaa, eikä kaikkein heikkohermoisimmat/hienotunteisimmat välttämättä pidä sitä ollenkaan hauskana...

Sisko odotti kotisohvalla, kun saavuimme paikalle.
Ensinäkemältä hän vaikutti vähän unenpöpperöiselle, mutta ei kuulemma ollut nukkumassa. Hän nousi istualleen ja antoi meille kaikille vuorollaan tiukat halaukset; tosin vain yhdellä käsivarrella, sillä vasen käsi on edelleen täysin halvaantunut. Kasvoissaan ei ensinäkemältä ollut mitään erikoista; hän oli ihan yhtä kaunis kuin aina ennenkin. Samoin puhe kuulosti mun mielestä ihan samalle kuin ennenkin, vaikka lauluäänen sisko on kuulemma menettänyt  kuten viimeksi kirjoitinkin.

Heti ensimmäiseksi sisko vitsailikin vasemmalla kädellään. Hän heilutteli sitä kuin viiriä oikealla kädellä, ja esitteli käpälän "turhana" - hänen tekisi mieli kuulemma puutarhasaksilla poikkasta se pois. Käsi ei tunne mitään; sitä voisi leikata tai polttaa, jos haluaisi ... mutta onneksi ei halua!

Vasen puoli muutenkin on edelleen vähän "hakusessa". Sehän johtuu tietysti siitä, että aivojen oikeasta puoliskosta on iso biitti poissa. Oikean ohimon ympärillä olikin aika mojova klommo, ja päänahassa hiusten alla hurja arpi leikkausten jäljiltä. Sisko välillä "unohtaa" että vasen puoli on olemassa; hän ei esimerkiksi näe vasemmalla "sivusilmällä" mitään ja tosiaan välillä unohtaa huomioida vasemmalla puolella olevat asiat. Alkuaikoina hän esimerkiksi söi lautaselta vain oikealla puolella olevat ruoat; jonkun piti kääntää lautanen ympäri jotta sisko söi toisenkin puolen tyhjäksi. Vielläkin, jos vaikka joku seuralainen istuskelee siskon vasemmalla puolella ja rupattelee, niin Nynne ei välttämättä kuule/huomioi sitä, ellei aktiivisesti kuuntele ja katsele vasemmalle. Se vaatii kovaa keskittymistä, että huomioi sen "ylimääräisen sfäärin" myös.

Samoin keskittymistä tarvitsi se, ettei ajatus katkennut. Ajatus ja puhe, ja tietysti myös liikkeet, kulkee aivoissa huomattavasti hitammiin kuin aikasemmin, ja välillä tosiaan kaikki suorastaan pysähtyy. Sisko unohtui hiljaiseksi ja liikkumattomaksi muutaman kerran visiitimme aikana; ei mitenkään pitkäaikaisesti - ihan muutaman sekunnin kerrallaan - mutta kyllä sen huomasi. Ja mitä kauemmin visiitit kestää, sitä enemmän keskittymistä se siskolta vaatii, ja se tietysti väsyttää. Nyt olimme paikalla melkein 3 tuntia, kunnes C sanoi että on aika lähteä - sisko oli ihan väsynyt. Mutta NIIN onnellinen että oltiin siellä.

Juttelimme ihan normaaleja asioita, nauroimmekin. Sisko näytti paljon kuvia sairaala-ajoilta, ja kertoi toipumisestaan. Hän näytti hienoja maalauksia, joita hän terapiassa tekee - yksi niistä oli jo melkein valmis ja sen nimi oli "Vasen". Se oli upea, hyvin abstrakti, mutta kuitenkin jotenkin selkeästi 'vasen'. Sieltä pystyi erottamaan käsivarren, paljon vihaisia mutta myös päättäväisiä värejä ja muotoja.

Toinen taulu oli hyvin yksinkertainen. Siinä luki vain mustaa valkoisella "Jeg er her" (minä olen täällä).

Siskolla on käytössä myös moottoripyörätuoli, jota hän kutsui punaiseksi avoautokseen.
Sitä hän käyttää vain ulkona ollessaan, että pääsee nopeammin liikkeelle eikä tarvitse jatkuvasti apua. Hän suorastaan kuulemma hurjastelee sillä! Me kaikki saimme koeajaa härpäkkeen, ja herran jestas sillä pääsikin pelottavan kovaa! Tilanne oli kovin koominen, kun C ajoi täysillä sillä tuolilla eestaas siskon pihatiellä - me kaikki ulvottiin naurusta.

Kotona sisko kulkee ilman apua, tosin vasemman  polven ympärillä on sellainen tukiliivi, sillä myös vasen jalka on välillä vähän hallitsematon. Hän joutuu "kynkkäämään" esim. portaat ylös, ja kun nousee tuolilta ylös, niin piti ottaa ylävartalolla vauhtia ensin. Huomasin, että kun hän oikein ponnisti ylös seisomaan, niin myös vasen käsi lensi ilmaan - eli kyllä sielä vielä jotain eloa on! Käsi ja sen lihakset ovat ihan kunnossa, se on vain se käsky-yhteys aivoista käteen joka puuttuu. Sisko puhui ihailtavalla vahvuudella ja positiivisuudella parantumis-suunnitelmistaan. Hän sanoi "Ehkä kymmenen vuoden päästä musta ei enää näe, että jotain on tapahtunut" - ja mun mielestä se oli upeaa! Hän ei aio luovuttaa, ei edes vuosien päästä!

Toki masennus vaanii pinnan alla jatkuvasti, mutta sitäkin onneksi voidaan terapiassa hoitaa. Sisko käy kolme kertaa viikossa erilaisissa hoidoissa ja aktiviteeteissa.

Seinäkalenteri näytti joulukuuta 2013. Sitä hän ei ole (vielä) siirtänyt. Hän myös sanoi (vitsillä) olevansa edelleen 49-vuotias, sillä ei ole vielä päässyt juhlimaan viisikymppisiään - veritulppahan tuli vain 3 päivää ennen suurta synttäriä ... Juhlat hän aikoo kyllä vielä joskus pitää, mutta ei ihan vielä.

Siskon näkeminen oli hauskaa, inspiroivaa, helpottavaa ja lämmittävää. Oon niin onnellinen, että siellä kävimme!