Isipoika

Viisi vuotta sitten, 9.1.2007, isi lähti äidin luo tähtikaaren taa.

Vain neljä päivää aikaisemmin olimme saaneet tietää hänen sairastuneen maksasyöpään.

Syöpä oli jo kovin pitkällä, eikä parantumiselle annettu toivoa. Lääkärit puhuivat muutamasta kuukaudesta, korkeintaan.

Kun isi itse soitti minulle ja kertoi lohduttomat uutiset, hän pyysi ensin pitkään ja hartaasti anteeksi. "Anteeksi, että joudun kertomaan "... "Anteeksi, että joudut kuulemaan."... "Anteeksi, että teidän pitää käydä tämä taas läpi."

Hän oli jo tavallaan luovuttanut. Ilman rakasta vaimoaan, joka oli hänelle kaikki kaikessa, ei hänellä ollut voimaa taistella. Hän sanoi vain "...olisin nyt edes muutaman vuoden vielä mielelläni elänyt ja nähnyt miten te kaikki kasvatte ..."

Vaikka tilanne oli toivoton, ei meistä kukaan uskonut asioiden etenevän niin nopeasti.

Äidin menetyksestä emme olleet vielä alkuunkaan päässet yli

- ei tullut mielenkään että nyt jysähtää taas, ja kovaa.

...mutta niin siinä kävi. 4 päivää syöpädiagnoosin jälkeen isi nukahti ikuiseen uneen.

Vanhin veljeni oli onneksi isän sängyn vieressä silloin, ja ehti soittaa vaimonsa paikalle myös;

isi ei ollut yksin.

Ja nyt hän ei ole enää ikinä yksin.

Tuolla, tähtien takana, hyvässä paikassa, turvassa.

Äidin kanssa.

Onnellisena.

Katselevat alas, tunnen sen. Usein.

He hymyilee.

Ja muistelevat kaunista elämänkaartaan

Isi pikkuisena äitinsä, eli meidän mummun, sylissä.

Isin rippikuva.

Äiti ja isi nuorena kihlaparina.

Äitin ja isin hääkuva.

Kesäinen muotokuva

Hän lähtee nousemaan rannasta

niskassaan meri, illantyven,

tassuttelee vanhassa kylpytakissa

lakki otsalla suojana sääskiltä

tassuttelee mietteliästä polkua

puolukkamattaitten lomassa

tulee kalliopuutarhasta

joka karussa kivikossa ahtaalla

armottoman meren tuntumassa

vaatii häneltä hikeä ja rakkautta

hän tulee kohti taloa ja pianoa

verkkaisesti,

tietää mikä odottaa

isompi puutarha, näkymätön

joka vaatii häneltä hikeä ja rakkautta

merenranta joka yltää edemmäksi.

-Solveig von Schoultz-

Isi lastensa kanssa, minä siinä kainalossa :)

Isi lastenlapsiensa kanssa.

Isi ja MaaMaa.

Isi ja äiti yhteisessä 60v. -kuvassa.

Isillä oli täyteläinen, onnellinen elämä.

Sellaisen hän tahtoi minullekin; toivoi, että elän täysillä ja onnellisena.

Teen parhaani, että isin toivomus tulee toteen.

Kiitos että olit juuri sellainen kuin olit. Kiitos että olit juuri minun isi.

Rakastan sinua!

Ikävä sinua!

...

Lisää isistäni voi lukea vuoden takaisesta postauksesta, klikkaamalla tästä.