Isille

Eilen vietettiin Suomessa, ja ainakin myös Ruotsissa, isänpäivää.

Merkkipäivinä edelleenkin on tunteet pinnassa herkemmin. Vanhempien kuolemista on jo n.8 vuotta aikaa, mutta kyllä he edelleen ovat lähes päivittäin mielessä erilaisissa tilanteissa.

Vanhempiani muistelen aina lämmöllä, ja rakkaudentäyteisin kirjoituksin. Aina silloin tällöin mielessä käy kysymys, että kerroinkohan heille kuinka paljon heitä rakastin, kun he vielä olivat tällä puolen ikuisuutta. Tiedän kyllä, että kerroin - en ole ikinä tuntenut, että jotain tärkeää olisi jäänyt sanomatta ... mutta silti välillä tulee epäilevä tunne... Onko aika kullannut muistot?

Mulle helpoin ja luontevin tapa kertoa tunteista on aina ollut kirjoittaminen. Kirjoituksia löytyy vuosien takaa, sekä täältä blogista että erilaisista 'kätköistä'. On ihanaa, kun välillä löytää kirjoituksia, joissa näen mustaa valkoisella, että olen useasti kertonut rakastavani ja kunnioittavani... Tulee itsellekin hyvä mieli.

Veljeni oli löytänyt kesällä isän ja äidin tavaroiden joukosta jälleen kerran yhden mun tekemän kirjoituksen. Se oli vuodelta 1998 ja kirjoitettu isälle isänpäivän kunniaksi. Se on tällainen:

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hei Isi!

Se on isänpäivä taas.

8.11.98 on tälläkertaa se päivämäärä, kun juhlitaan isiä.

Minä juhlin sinua! :)

Ajattelinpa laittaa paperille, mitä mun isi tuo mulle mieleen.

Mitä olen sulta perinyt, paitsi ruskean tukan, siniset iloisesti pilkehtivät silmät, kovan äänen, herkän suuren naurun ja kyltymättömän ruokahalun?

Noh, olet antanut mulle elämän ja ison kasan eväitä sen varrelle:

Haluamansa eteen pitää tehdä töitä.

Sen mitä saa, siihen pitää olla tyytyväinen,

mutta liian vähään ei saa tyytyä.

Samalla pitää muistaa, että muilla on varmasti

sama periaate ja heitäkin pitää muistaa

päämääriä tavoitellessaan. Aina ei ole helppoa.

Kaikki ihmiset eivät ole niin ajattelevaisia.

Joskus saa turpiin ja kovaa, mutta joskus myös

lämpöisen suukon siihen samaan turpaan.

Ei pidä lannistua, ei ikinä.

Ystävät ja lähimmäiset ovat kaikki kaikessa.

Niitä siteitä pitää helliä ja haalia, vaikka kuinka

joskus tekisi mieli unohtaa kaikki. Aina tulee

päivä, jolloin näitä ihmisiä tarvitsee enemmän

kuin ketään tai mitään muuta.

Juttelimme tossa yksi ilta kavereiden kanssa meidän iseistä. 

Kaikilla oli paljon hyvää ja vähän pahaakin sanottavaa omastaan, mutta kukaan muu kuin minä ei ole lähettänyt isälleen irstaita sähköpostiviestejä samalla kuin kavereille niitä on levittänyt. Saati sitten purkanut samaa reittiä surujaan ja huoliaan ja ilojaankin, saaden lohduttavia, rohkaisevia ja samanlaisia iloisia vastauksia takaisin, niinkuin minä mun isiltä. Asiaa ihmeteltiin, hämmästeltiin, kauhisteltiin ja kadehdittiin. Sinä olet, paitsi mun isä, niin myös mun ystävä. Ja mä kerron sulle asioita ja kuuntelen ja uskon sua -usko tai älä- aina.

Mun isi on se pulleamahainen, viiksekäs, naureskelevainen, pilkesilmäkulmainen, hyväntahtoinen viisas mies, josta olen ylpeä ja jota rakastan suuresti.

Tie mitä tulevaisuus tuo mulle tullessaan, mutta mun eväillä ja rahkeilla mä pärjään ja olen onnellinen.

Tänään juhlin kuitenkin mun isiä,

Mulle Maailman Parasta Isiä!!

ONNEA ISÄNPÄIVÄNÄ!!!!

.....ja eikun syömään! :)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Yritä sinäkin löytää sulle luontevin tapa kertoa, että rakastat ja välität lähimmäisistäsi. Vaikka se joskus tuntuu vaikealle sanoa suoraan, niin varmaa on että kaikki tykkää sen kuulla! Ja pidä huoli, ettet joudu ikinä jälkikäteen miettiä että "....olisi pitänyt ...."

♥

♥