Huoli

Meillä on tällä hetkellä huolestunut mieli. Läheinen perheenjäsen on yllättäen sairastunut vakavasti, sen sijaan että viettäisi iloisena 50-vuotis syntymäpäiväänsä, joka on tänään ...

Viime lauantain vastaisena yönä tämä läheinen oli syystä tai toisesta pudonnut sängystään kesken unien, eikä pystynyt nousemaan lattialta ylös sillä ei saanut itseään liikutettua. Onneksi ääni kantoi sen verran, että sai huudettua teini-ikäisen poikansa apuun – he olivat kahdestaan kotona sillä hetkellä. Paikalle kutsuttiin ambulanssi ja sairaalassa totesivat päässä aivoveritulpan.

Potilas lähetettiin leikkaukseen, jossa tulppaa ei kuitenkaan pystytty poistamaan – ilmesesti se on sellaisessa paikassa ettei sinne pääse käsiksi. Hoidoksi määrättiin toistaiseksi ainetta, jonka pitäisi liuottaa hyytymän pois. Potilaan kasvojen vasen puoli on tunnoton ja ’droopy’, vasen käsivarsi halvaantunut, äänihuulet ei toimi hyvin ja vasemmassa jalassa on motoriikkahäiriöitä.

Lauantain ja sunnuntain aikana kaikkein läheisimmät perheenjäsenet oli saatu kiinni, ja monet meistä oli jo lähtökuopissa mennä paikan päälle. Mutta potilaan puolisolta ja lapsilta tuli pyyntö, että ihmiset ei lähtisi nyt ympäri maailmaa paikalle tulemaan – se vasta pelästyttäisikin potilaan ... joten yritämme malttaa... Eniten asia luonnollisesti painaa potilaan omia vanhempia – halu päästä lapsen luo hädässä on tietysti suuri!

Maanantaina lääkärit toteisivat potilaan aivoissa pientä turvotusta, joka on ilmeisesti aika yleinen oire aivoveritulpan jälkipyörteissä. Turvotus voi olla kohtalokasta, jos aivoihin syntyy liikaa painetta, joten maanantaina loppuiltapäivästä potilas vietiin taas leikkaussaliin... Häneltä on poistettu kalloluusta palanen, jotta aivoilla on enemmän tilaa olla turvoksissa. Kuulostaa hurjalle, mutta tämä on ymmärtääkseni aika rutiininomainen hoitotoimenpide aivovammojen hoidossa. Poistettu luu laitettaneen takaisin paikoilleen, kun turvotus on laskenut.

Potilas voi olosuhteisiin nähden hyvin. Puhe on vaikeaa äänihuulten vaurioitumisen takia, mutta olen ymmärtänyt että ei mahdotonta. Potilaan toinen pikkuveli kävi eilen sairaalassa morjestamassa, ja kertoi että potilas oli tehnyt ’hard-rock liikkeitä’ (nostanut oikean käden etu- ja pikkusormen pystyyn ja heiluttanut kättä kohti veljeään) kun veli astui huoneeseen. Tämä on tietysti hyvä merkki – huumoria ja taistomieltä kuvastavaa!

Nyt odottelemme aivojen turvotusten laskemista, jotta potilas pääsisi tehohoidosta pois. Sen jälkeen aloitetaan jo kuntoutus. Lääkärit uskovat, että vasen jalka saadaan kokonaan kuntoon, mutta käsivarresta, kasvoista ja äänihuulesta eivät voi sanoa vielä tarkkaan saadaanko ne 100% palautumaan. Kun potilas on pahimman yli, niin me kaikki varmasti matkaamme häntä morjestamaan ja auttamaan käytännön asioissa. ...täytyy vaan jälleen kerran todeta, että onneksi on perhettä ja ystäviä ympärillä, joihin voi hädän tullen tukeutua!

Järkyttäväähän tämä todella on, vaikka ei ole oikein sisäistänytkään että näin on tapahtunut! Vahvasti uskomme, että tämä läheinen paranee täysin: hän on voimakas, positiivinen, rempsakka, rohkea ja iloinen ihminen.

Usko, toivo, rakkaus.

Kiitos kun olette mukana, tässäkin!♥