Kamuja ja kukkia ja muistoja ja sellaista ...

Niin se on sitten lokakuu - jumankekka! Kesä meni hujahduksessa, ja viikot vaan vilisee silmissä ...

Täällä on vielä ihan mukavat säät. Aamuisin on viielää, vaihtelee 7-13°c välillä. Viimeisen viikon on ollut joka aamu tosi sankka sumu herätessä - hyvä että näkee nenäänsä pidemmälle. Päivän mittaan lämpötila nousee edelleen siihen parinkympin tietämille :)

Parvekkeella mun viimevuotinen krysanteemi on täysin villiintynyt.
Joku kukkakauppias mulle sanoi viime syksynä, että krysanteemi on vain yksivuotinen kasvi, mutta tämä mun versio ei todellakaan ole. Keväällä olin juuri heittämässä talven mittaan ruukkuun 'kuolleen' kukan pois, mutta huomasin että sieltä juuresta kasvaa uutta vihreää. Annoin sen kasvaa, ja kesän aikana siitä kasvoi jättimäinen vihreä puska. Kukkia ei näkynyt, joten ajattelin ettei se sitten kuki kahta vuotta peräkkäin - mutta nyt viimeisen viikon aikana siihen on tullut julmeton määrä nuppuja, jotka nyt alkaa aukeamaan! On muuten HIANO vaikka itse sanonkin - ja mä oon ilmiselvä multapeukalo!!! :)

Toissa sunnuntaina kävimme kylässä uusien ystäviemme luona; suomenruotsalainen superkiva tyttö "Jo" ja hänen ranskalainen miehensä M. Jo on hanin hyvä työkaveri, ja hani halusi meidät tutustuttaa toisiimme, sillä hän tiesi että meillä synkkaisi tosi hyvin. Ja niinhän meillä synkkaakin! Samanlainen vähän härski huumorintaju ja rempseä luonne - nauru raikaa :) Ollaan pari kertaa tavattu näitä uusia kavereitamme. He asuvat Geneven lähellä rajan toisella puolella Ranskassa. Jon mies omistaa ravintolan, ja olemme olleet sielä syömässäkin :) Toissa sunnuntaina olimme heillä kotona, ja M grillaili meille herkkuja. Heillä on kaksi suloista lasta, ja aivan ihana kultainen noutaja Hutch. Tosin mä sain heti muistutuksen siitä koiranomistajuuden varjopuolesta - heittelin nimittäin pitkin takapihaa Hutchille palloa ja juoksin itsekin sielä ympyrää pusikoissa ... Kun tulin takaisin kuistille, ihmettelin miksi astuessa kuisti tuntuu niin liukkaalle ... ja sitä itseäänhän se oli: olin astunut koiranpaskaan. YÖÖÖK!!! Hutch oli ihan häpeissään, kun mä siinä vähän kirkuin yökötyksiä ... mutta eihän siinä mitään; putsasin kengän kunnolla ja M haki jättilapiolla paskit pihan nurkasta pois. ... 

En olekaan koiran paskaan astunut monen monituiseen vuoteen -- ja nauratti, että tietysti sen piti tapahtua sitten tuolla Ranskan puolella :D Ei Sveitsissä sellaista!! 

Yksi ilta katselin taas kerran mun aarrearkussa olevia 'uusia' vanhoja valokuvia - eli ikivanhoja valokuvia joita olen äskettäin löytänyt. Yksi satsi tuli lisää, kun kävin kesällä Suomessa, ja siellä seassa on tämmöinen ihanuus:

Siinä on mun äiti ja isoveikat joskus kauan ennen mun syntymää ... Vilkuttavat mun enolle, joka on lähdössä laiturista veneellänsä merelle. Musta toi on niiiin ihana kuva! Äiti on niin kaunis ja veikat niin suloisia!  ♥

Tuohon kuvaan sopii mun mielestä hyvin ihana Tommy Tabermannin tämä runo:

Se joka istuttaa puun,
vaikka tietää, 
ettei koskaan näe sen kukkivan, 
ei ole hölmö, 
ei itsekäs. 
Hän saa nautintonsa siitä, 
että joku muu tulee
joskus iloitsemaan 
ja nauttimaan sen kukinnasta. 
Hän elää sananmukaisesti
kahdessa ajassa: 
hänelle ei kesä lopu syksyllä. 

...

sovellan tuosta runosta päässäni ajatuksen, että äiti (ja isi tietysti myös) nauttii tuolla jossain kun minä ja muut äitin ja isin jälkeläiset nautitaan elämästä edelleen. He elää meissä - kahdessa ajassa. Heidän elämä ei loppunut kuolemaan.... ♥

Sellainen vähän syvällinen ajatus muuten leppoisaan postaukseen ... 

Nyt mä katson vähän Kauniita ja Rohkeita ranskaksi (ne on ranskaksi 'Amour, Gloire et Beaute' !) - hyvää kielenopiskelua hölynpölyn avulla! Kun hani tulee töistä, mennään tekemään viikon ruokaostokset ja sitten rentoillaan vaan.

HYVÄÄ VIIKONLOPPUA! :)