Yhtenä mennäviikonlopuista oltiin kotikaupungissa järjestetyssä kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Näyttely oli kaksipäiväinen ja sielä oli yhteensä 3000 koiraa tavoittelemassa ruusukkeita!
Kuten tiedätte, mä rrrrakastan koiria!!! Ihania uskollisia aina iloisia karvakavereita! Meinasin ihan suorastaan seota koiranäyttelyssä, kun toinen toistaan suloisempia rekkuja oli jokapuolella!
Pisimpään vietimme katselemassa Bernin Paimenkoiria - ne on jotain aivan erityisen ihanaa! Mä haluan meille Bernin Paimenkoiran HETI kun on isompi koti; mieluiten rivi- tai omakotitalo tms., jossa on oma piha. Nimikin on jo valmiina koiralle! :D
Bernin Paimenkoirat ovat ISOJA, he ovat mieleltään pentuja jopa 4-5 vuoden ikään asti, eli kovin leikkisiä ja sellaisia hömelöitä :) Ne ovat kovin seurallisia, ja yleensä kyhnäävät aivan kiinni 'lauman' muissa jäsenissä - oli se sitten toisia koiria tai ihmisiä ... jostain luin, että jos ei halua koiraa istumaan vierelleen sohvalle (aina) tai sänkyyn kylkeensä nukkumaan, niin ei kannata ottaa Bernin Paimenkoiraa - ne on nimittäin sen verran painavia, että paljoa ei voi vastaan laittaa, jos koira päättää sohvalle tulla :D :D Katsotaan sitten sillon joskus, josko pitää ottaa kaksi koiraa samantien,... riippuu miten paljon koira joutuisi töidemme takia olemaan muuten yksin kotona. Ollaan leikitelty ajatuksella, että otetaan yksi Bernin Paimenkoira ja yksi Mäyräkoira ... ne oisikin hauska pari! :D
 |
| Bernin Paimenkoiria odottamassa näyttelyrinkiin menoa. Huomioi miten ihan vasemmalla oleva koira kiehnää omistajansa kanssa :D Ja oikealla näette pentukoiran - ne on suloisempia kuin mitkään pehmolelut!!! (ja kasvavat varmasti 5kg viikossa!) :D |
Tällä hetkellä huusholliin ei voi koiraa ottaa, sillä meidän työpäivät on niin pitkät että olisi suorastaan epäreilua koiralle olla niin paljon yksin. Ja vaikka kotimme on aika iso, niin mun mielestä tuollaista jättikoiraa ei oikein voi kerrostaloasuntoon ottaa ... Joten koirakuumetta pitää vielä yrittää hillitä ... :)
Onhan meillä onneksi meidän pikku Koira ilostuttamassa arkea :)
Koiraa mulla ei ole ollut sitten lapsuuden... siltikin pidän itseäni 'koiranomistajana' ... Meidän perheessä oli sekarotuinen (villakoira / kettuterrieri -mix) Pepi, kun olin pieni. Pepi oli mua 4 vuotta vanhempi, joten pidin sitä oikeastaan yhtenä isoveljistäni. Minä ja Pepi oltiin kuin paita ja peppu koko mun lapsuus. Pepi vahti minua, kun nukuin kesämökillä vaunuissa ulkona. Äiti aina kertoi, kuinka Pepi nukkui tuolien päälle viritetyn koppani alla, ja jos päästin inahduksenkin, niin se juoksu haukkuen hakemaan äitiä.
Yhtenä kesäpäivänä, mun ollessa vain 2-3 vuotias, äiti oli ollut petailemassa sisällä sänkyjä mökillä, ja kun oli tullut takas pihamaalle, niin totesi ettei mua näy missään. Äiti säikähti tietysti hurjasti, sillä kesämökki oli ihan meren rannassa ... Mutta hetikohta äiti tajusi, ettei Pepiäkään ole missään - ja se heti häntä rauhotti. "Pepi on MaaMaan kanssa.
Äiti, isi ja mun veljet huhuili ja etsi mua ja Pepiä hullun lailla, mutta meitä ei löytynyt mistään ison kesämökin alueelta.
Samaan aikaan mun mummu oli mustikassa läheisessä metsikössä. Mökkitiemme kulki ko. metsikön ympäri, vieden reilun kilometrin päähän olevalle isommalle maatalolle, jonne meille tuli postit. Mummu kertoilee, että siinä mustikoitan poimiessa hän kuuli Pepin haukkuvan mökkitiellä. Haukkuminen oli ihan jatkuvaa, ja ääni liikkui mökkitien reittiä metsikön toista päätä kohden. Mummu päätti oikaista metsikön läpi mökkitien kaukaisempaan mutkaan, jotta tapaisi Pepin sielä ja näkisi mitä se haukkuu ja mihin se on matkalla. Kun mummu oli päässyt mökkitielle, niin siellä tuli sitten vastaan parivaljakko Pepi ja pikku MaaMaa ...! Mummu oli multa kysynyt, että mihin oikein olen menossa, niin olin vaan sanonut muina miehinä että "Letteä hakemaan!" ... (eli lehteä hakemaan). :D Mulla ei ollut hätäpäivää, mutta kyllä mun löytymiseen olisi mennyt paljon kauemmin, ellei Pepi olisi ollut mukana. Mun oma pieni sankari!
 |
| MaaMaa (2v), isoveli J ja Pepi kesämökillä. |
Pepi kuoli 15 vuotiaana - eli sai elää piiiitkän elämän. Mä olin silloin 11vuotias, ja muistan sen päivän kuin eilisen, kun Pepi kuoli. Mä olin yksin kotona. Oli kesä, 19.6. oli päivämäärä! Mä olin juuri tullut uimasta Haukilahden rannalta. Olin laittamassa uikkaria kuivumaan kylppärissä, kun kuulin Pepin vikisevän kopassaan. Mä menin katsomaan miksi se itkee. Kun pääsin luoksensa, niin Pepi nousi istumaan - ja kaatui samantien lattialle ulisten korvia särkevästi! Se rimpuili tuskissaan. Mä pelästyin julmetusti, ja juoksin paniikissa omaan huoneeseeni. Painoin käsiä korville ja huusin itse, jotta en kuulisi Pepin ulinaa. Se oli KAMALAAA! Välillä otin kädet korvilta ja kuuntelin... kuului pieni ihanhdus, ja mä jatkoin itse huutamista. Tuntui ikuisuudelle, ennenkuin talossa oli ihan hiljaista.... Avasin oman huoneen ikkunan, ja odotin äitiä ja isää - tiesin että ne tulisi ihan pian töistä kotiin. Kun vihdoin näin äidin tulevan parkkikselta aloin itkemään ja huutamaan Pepiä sieltä ikkunasta. Äiti oli heti arvannut, että Pepille on sattunut jotain.Ja kun he astuivat ovesta kotiin, niin heti näkivät olohuoneen lattialla makaavan Pepin ... :(((
Muistan, kuinka äiti haki mut huoneestani ja vei katsomaan Pepiä.
Siinä se makasi rauhallisen näköisenä. Mä paijasin sitä hyvästiksi.
Pepi haudattiin kesämökin pihan nurkkaan ison koivupuun alle.
Hautaan laitettiin mukaan lempipallo ja luu. Sielä se lepää - meidän suloinen Pepi! Koira, jota en IKINÄ unohda - vieläkin näen siitä tosi usein unia....
Tässä vielä yksi kuva Pepistä
 |
| Pepi kesäpaikan Saunamökissä. Se istui aina ikkunan ääressä ja piti silmällä pihan tapahtumia :) |
12 comments:
Hui, mahtoi olla kamala kokemus sinulle tuo Pepin kuolema!
Berninpaimenkoirat eivat todella varmaan ole omiaan kerrostaloon. Ja miten niiden teidan matkojen kanssa, hyva hoitopaikka pitaisi myos olla niiksi ajoiksi?
Meidän ystävillä oli Bernin paimenkoira ja kyllä se valtavan iso oli, täytti melkein koko huoneen ja huiskutti hännällään kaikki tavarat lattialle. Mutta söpö ja kiltti se oli. Olen koko ikäni haaveillut koirasta, mutta en taida koskaan saada tai sitten pitäisi lopettaa matkustelu.
Ihana Pepi!! Meilla oli kaapiosnautseri Milla, joka kuoli vanhuuttaan 12-vuotiaana - olin silloin jo Irlannissa, ja itkin koko illan kuultuani uutiset. Ottaisin uuden koiran HETI, jos pystyisin ...
Voi miten Pepi oli kaunis ja varmaankin aika traumaattinen kokemus kun olit yksin Pepin kuollessa. Meillä oli myös lapsuudessa villakoira;Bingo joka oli hopeanharmaa toy villakoira,josta on hyvät muistot.Minäkin rakastan koiria ja nyt on mulla ihana Bambini.Bernin koirat varmaan syö hurjasti,voi tulla isot ruokalaskut;D
Voi kun kaunis koira, mulle tuli heti mieleen lapsuuskotini koira Rio, sekin kuoli 15v. vanhuuttaan kesamökilla, ihania muistoja tulikin mieleen Riosta. Nyt meilla on Helmi koira, tuosta matkustelusta sen verran etta mulla oli Helmi jo ennenkuin tapasin mieheni ja tein matkaoppaan hommia, Helmi on reissannut mukana ja viettanyt osan talvista vanhemmillani Suomessa, nyt se asustelee meidan kanssa taalla ja kun lahdemme lomalle, Helmi on ystavamme hoidossa tai elainhoitolassa. Koirat on ihania!
anumorchy, kyllä oli järkyttävää olla yksin kun Pepi kuoli...! :(
Koiraa varten pitää tosiaan olla myös varahoitopaikat yms...ja matkailut vähenis, mutta jos se menisi 'siinä sivussa' kun toivoisi perheenlisäystä muutenkin ;) :)
Allu, voin kuvitella että se jättihäntä pudottaa kaikki pöydiltä! :D Totta, että jos on koira niin sitten ei voi ainakaan niin paljoa matkailla... vaikka olisi hoitopaikkakin, niin oisihan se epäreilua hankkia koira jonka kanssa ei sitten kuitenkaan viettäisi paljoa aikaa ...
Kristiina, kyllä se koiran menetys on ihan sama kuin minkä tahansa muun perheenjäsenen - ne on niin aktiivisesti perhe-elossa aina mukana ...
Jael, Pepi oli tosi söpö. Välillä sen turkki pääsi tosi pitkäksi ja sillon se oli kuin pieni lammas :D Äiti sen aina trimmasi lyhyeksi pari kertaa vuodessa. Bambi on aivan ihana <3 Ja varmati vähäruokaisempi kuin mitä Bernin koira olisi :D :D
Petra, kiitos kommentista :)
Ihanaa, että ootte pystynyt järjestämään Helmille hyviä hoitopaikkoja läheisten luona matkailujen ajaksi :) Mitä rotua Helmi on?
Berniläinen oli yksi mun suosikkiroduista kun teininä sain valita oman koiran. Päädyin kuitenkin toiseen aika isoon, mutta lyhytkarvaiseen koiraan. Olin hoidellut ystävän nuorta lassieta kevättalven ja voi sitä kuran ja veden määrää minkä sen mahanalus- ja kinttukarvat toi sisälle jokaisen ulkoilun jälkeen. Koirat on kyllä ihania kavereita. Mun toinen koira muuttikin sitten mun mukana ulkomaille ja olikin aikamoinen reissukoira kun oli aina mukana kaikkialla ja tykkäs matkustaa.
koiraterv. paskeriville
Helmi on sekarotuinen, ainakin siina on terrieria ja susikoiraa ja varmaan kaikkea muutakin, aivan loistava koiruus, Helmin jalkeen olemme vannoutuneita sekarotuisten ystavia ja mielellaan tulevaisuudessakin otamme koiratarhalta tms. kotia tarvitsevan yksilön.
paskeriville, joo berniläinen on 'aika' karvanen kyllä ja pitäisi harjata päivittäin ... eli paljon on työtä. Mutta se ei sentään kuolaa niinkuin esim. Berhandilainen! ;)
Mä niin tykkään koirista! Ja koiraihmisistä! :)
Petra, Helmi kuulostaa ihanalle sekoitukselle vähän kaikkea :) Kotia tarvitsevia koiria on niin paljon ... voikun olisi enemmän ihmisiä, jotka sellaisista kävisi hakemassa itselleen kavereita ... ! :)
Pitkästä aikaa blogia lukemassa... Meidän koissuli kuoli päivä sen jälkeen, kun olet tämän kirjoituksen julkaissut. On ne karvaset kaverit vaan niin rakkaita ja ihan oikeita perheenjäseniä, että kyllä niistä luopuminen on kovin rankka paikka. Me tuhkattiin meidän koira, vaikka se aika paljon maksoikin ja tuhkauurna on tällä hetkellä kirjahyllyssä, kuten tiedätkin. Vieläkään ei olla raaskittu luopua koiran pedistä tai vesikupista, vaan ovat olkkarissa meitä vielä pikkuisesta muistuttamassa...
Elvira, kiva kun oot lukemassa ja kommentoimassa <3
Aika sattumaa, että juuri kirjoitin koirista kun teidän koira nukkui pois ... Toden totta koirat on ihan perheenjäseniä, ja niin ihania parhaita kavereita, että kyllä niiden kuolema on kova pala ja jättää tyhjän sijan perheeseen ... Ymmärrän hyvin, ettei koiran tavaroiden poiskorjaaminen ole helppoa... mekin säästettiin Pepin ruokakuppia vaikka kuinka kauan! Voi teidän Villeä <3
Voi mikä ihana karvapallero tuo teidän Pepi onkaan ollut! <3 Ei olla tosiaan raaskittu sitä petiäkään pois korjata, ihan kuin jotenkin vielä toivottaisi, että löydettäisiin Ville sieltä vielä kuorsaamasta ;( Uutta koiraakin ollaan harkittu, mutta jotenkin tuntuisi pahalta ottaa heti uusi koira Villen tilalle, kun eihän sitä voi kukaan toinen korvata!
Post a Comment