Kirjotuskieli vs. puhekieli

Sano se suomeksi meemin nappasin Mizyénalta.

Kirjoita nämä lauseet niin kuin sanot ne:
*Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
*Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedon opettaja antoi?
*Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
*Isäni äiti sanoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
*Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla koska myöhästyin junasta.
*Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
*Ostitko sen hameen minkä näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?

Mähän kirjotan tätä blogia aika pitkälle puhekielellä. Se tuntuu luonnollisemmalta, mulle. Joten varmaan osaisitte jo etukäteen arvata, miten mä sanoisin nuo lauseet... mutta kirjotan tähän miten sanoisin mun puhekielellä kuitenkin:

"Mun siskon punanen mekko mahtuu mullekki."
"Tarviiksä apuu siin mantsan maikan antamas kirjotustehtäväs?"
"OK, tehää sillee."
"Mummu sano et se hakee meiät noin viistoistvaille kuus."
"Mä meninki Hesaan bussilla, ku missasin junan."
"Ooksä nähny missää mun isobroidin kännykkää?"
"Ostiksä sen hameen mikä me nähtii viime viikol Henkkamaukassa?"

Oli muuten vaikea miettiä, miten oikeesti sanoisin nuo kaikki ihan luonnostaan...!
Puhun paljon slangia, mutta en ole ikinä alkanut käyttämään sitä ihan varsinaista stadin slangia ("fögeli flygas -slangia"). En tiedä, onko sitä oikeasti edes olemassa enää...
Myöskään esim. mutsi ja faija -sanoja en ole ikinä käyttänyt, vaikka kaverit ja isoveljet niitä käytti (käyttää). Lapsekkaasti olen aina sanonut äiti ja isi - enkä sitä muuta.

Kun opiskelin pari vuotta venäjää, niin huomasin tosi usean puhekieleni sanan tulevan itseasiassa venäjän kielestä. Se oli sillon aika iso yllätys. Ruotsinkielen vaikutuksen ymmärtää tietysti, mutta että venäjäkin on vaikuttanut niin paljon ...
Nyt en keksi kuin 2 esimerkkiä, mutta niitä on monta! Tässä ne 2:
Paikka: mä sanon mesta. Venäjäksi paikka lausutaan "mjiesta".
Sateenvarjo: mä sanon sontsa (sanasta sontikka). Venäjäksi sateenvarjo lausutaan "zontik".

Slangit, murteet ja kielen muuttuminen on tosi mielenkiintoista. Hesan slangi on muuttunut yhden sukupolven aikana jo tosin paljon ja kokoajan tulee uusia sanoja tai sanontoja.
Esim. mun isä sanoi aina, että skegge on puukko stadin slangissa. Mä kutsun parransänkeä skeggeksi.

Myöskin perinteisten sanojen merkitys muuttuu puhekielessä. Esim. näiden sanojen "uusi" merkitys oli mun vanhempien mielestä ihan uskomatonta: Leija on pieru, hanuri on takapuoli. Hölmöä ihmistä voi sanoa pahviksi. Monia erisnimiä käytetään adjektiiveina tai muuten kuvailevina sanoina: erkkinä/simona = tosi paljon. Kirosanoja ei sanota enää välttämättä kiroilun varsinaisessa merkityksessä, vaan niitä käytetään "värittämässä", painottamassa tai "tauottamassa" puhetta.

...Mä muuten käytän kirosanoja hävettävän paljon suomea puhuessani nykyään... ehkä siksi että täällä ei sitä tarvitse niin varoa kun kaikki ei ymmärrä mitä puhun. Suomessa käydessä joudun oikeasti keskittymään, etten heittele rumia sanoja joka väliin, varsinkin mummun tai broidien lasten kanssa jutellessa... Ja haniakin joudun toppuuttelemaan, että ei esim. persettä nyt ihan jokasanaan yhdistele! ;)

Just Say Yes

Tämä on mun uusi lempibiisi:
Snow Patrol: "Just Say Yes"
Snow Patrol in Pohjois-Irlantilainen bändi, wikipediasta voit lukea lisää täältä.

Oi mikä ihana fiilis laulussa!
Kertosäkeen sanat ovat sydämensulattavat; niitä hoilaan autossa työmatkoilla mennen ja tulle, sillä laulu tulee radiosta kokoajan. Ja joka kerta mulle tulee kyynelet silmään, kun on TUNNETTA Laulussa niin MIELETTÖMÄSTI! Kiva ajaa, kun ei näe mitään! Ja naapuriautoista katsotaan huolissaan liikennevaloissa kun tämä kuski nyyhkii :D

"Just say yes,

just say there’s nothing holding you back

It’s not a test,

nor a trick of the mind

Only love
Just say yes,

cause I'm aching and I know you are too

For the touch of your warm skin

As I breathe you in
I can feel your heart beat through my shirt

This was all I wanted, all I want
..."

Olkoon tämä postaus omistettu hanille: the love of my life! ♥

Ja kun se joskus sitten kysyy SEN kysymyksen, niin varmasti sanon YES!

(vaikka se ei tästä mitään ymmärtäiskään, jos vaikka eksyis blogiin lukemaankin... :D)

Seitsemän asiaa

Sain ihanaiseltä S:ltä, joka kirjoittaa Ciaconia -blogia, tällaisen ihanan tunnustuksen:



Plakaatteja oli Ciaconian postauksessa monta, valitsin tuon, koska se on söpöin :) Piti Googlella käännättää vielä tuo portugalinkielinen teksti, jota en ihan heti ymmärtänyt itse. Lause kääntyi kivasti englanniksi näin: "This blog is a dream" -- KIITOS -S-!!

Samalla -S- haastoi minut meemiin:
Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä
Anna tunnustus seitsemälle
Linkitä nämä blogissasi
Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta


En ole pitkään aikaan tehnyt mitään meemejä, joten otin haasteen vastaan. Paljastuksia ja omituisia juttuja olen itsestäni kyllä kertonut monissa meemeissä; ne voi kaikki lukaista halutessaan klikkaamaalla tuota "haasteet" tai "meemit" tunnistetta mm. tästä postauksesta :)

Yritänpä nyt keksiä seitsemän asiaa itsestäni, joita en ole vielä kertonut -- ja jotka on julkaisukelpoisia! ;)

1. Päivällisellä syön lähes poikkeuksetta enemmän, kuin minua 9cm pidempi ja 20kg painavampi hanini. Jos esim. teemme fajitaksia tai burritoksia, ja paketissa on 8 tortillalettua, niin yleensä jako menee näin: hani syö 3 ja MaaMaa 5!!! Yleensä syön niin kauan kuin ruokaa on tarjolla, en osaa lopettaa vaikka oisin kuinka ähky, ennenkuin kaikki on syöty. Siksi yritän tehdä aina pieniä määriä ruokaa meille, ettei tule ylensyötyä!

2. Inhokkiruokani on maksalaatikko. Sitä en syö, vaikka ois kuinka tarjolla!! ;)

3. Lempipäiväni viikossa on lauantai.

4. Lempivuodenaikani on kesä, mutta en vihaa mitään vuodenaikaa.

5. Pienestä asti olen pitänyt onnenlukunani numeroa 10. Tosin ei ole mitään hyvää syytä tai todistusaineistoa, että 10 on hyvä luku mulle ... Sen olen joskus pikkuisena valinnut varmasti siksi, että syntymäpäiväni on kesäkuun 10. ;)

6. Lempivärini on vihreä; sellaiset luonnon vihreät sävyt.

7. Paha suklaa on mielestäni parempaa kun "ei suklaata"!

...tuli aika tylsiä faktoja. Mutta en usko noita kertoneeni aikaisemmin. Saatte itse päättä mitä tiedoilla teette ;)

Palkintoa on vaikea laittaa eteenpäin; jokainen blogi jota seuraan, on kirjoittajineen upeita. Teidän juttujen lukeminen ja teidän kanssa kommenttien vaihtaminen on mieltä piristävää, maailmankuvaa laajentavaa, opettavaista ja kaikin puolin antoisaa ajanvietettä. Annan palkinnon teille jokaiselle!

Meemiin saa vastata kommenttiboxissani tai omassa blogissaan ne, ketkä haluaa.

Nyt mä lähden huristamaan kohti kotia hillittömässä tuulentuiverruksessa! Nurkissa vain ulisee, kun puhuri puhisee! Toivottavasti Punto pysyy tiellä!
Kun hani tulee töistä, niin marssimme punttikselle juoksemaan.

Moikka!

Syksyinen Pariisi

Viime viikonlopun vietimme siis jälleen Pariisissa, kauniissa tulevassa kotikaupungissamme :)
Myös hanin vanhemmat olivat viikonlopun sielä; näytimme heille tulevat kotikulmat ja kävelimme ihastellen syksyistä kaupunkia muutenkin.

Lauantaina oli kova tuuli, mutta aurinko onneksi paistoi. Kävelin leveä hymy kasvoillani kokoajan, katsellen ihmisiä ja rakennuksia "sillä silmällä" että asun pian tässä kaupungissa. En malttaisi odottaa!

Vaikka Pariisi on valtava, se ei tunnu ylivoimaiselta.
Jokaisessa kadunkulmassa on kotoisia leipomoita, vihanneskauppoja, lihakauppoja, pikkuisia ravintoloita ja ruokakauppoja. Tuntuu, että jokainen kortteli on oma pieni kylänsä.
Meidänkin uuden kodin läheltä löytyy meille "vakkarikaupat". Odotan jo innolla, että viikonloppuaamuisin kipitän hakemaan tuoretta patonkia omasta leipomosta ja vaihdan kuulumiset omistajan ja muiden asiakkaiden kanssa :)

Galeries Lafayette oli saanut jouluisan rekvisiitan.

Louvren luona oli ihmisvilinää, ei kuitenkaan niin paljon kuin kesäkuukausina.
Oli kiva nähdä Pariisi myös näin myöhäisyksyllä; mielestäni se oli vähintään yhtä kaunis kuin kesän loistossa. Harmaa taivas, paljaat puut, pudonneet keltaiset lehdet kaduilla ja Seinen mutkissa tekivät kaupunkinäkymästä todella kauniin ja, noh, suorastaan romanttisen ;)

Hani ja vanhempansa suunnittelemassa sopivaa kävelyreittiä kartan kanssa.

Opera näytti todella kauniille kirkkaassa auringonpaisteessa! Hanin äidin kanssa päätimme jo, että menemme yhdessä oopperaan sitten kun me asutaan Pariisissa. Mä rakastan oopperaa, hani puolestaan ei ole kovin sellaisen musiikin ystävä -- joten hyvä että saan äidistänsä "oopperakaverin" :)

Paljaat puut olivat kalsean kauniit Seinen varrella.

Tuttuun tapaan poikkesimme ihastelemassa suloisia koiranpentuja lukuisissa lemmikkieläinkaupoissa. Tämä pikkukoira nukkui totaalisesti selällään ja sikeästi kuin tukki :D Supersuloinen!!

Pari sadekuuroa ropisi alas, mutta ei kertaakaan kun oltiin ulkona :)

Syksyn lehtiä kerääntyneenä kanavien sulkuporttien suille

Lauantaina kävimme tietysti ulkona syömässä. Mä söin alkuruoaksi sipulikeittoa ja pääruoaksi ankkankoipea ja paistettua perunaa. En ikinä saa tarpeekseni "confit de canard"'sta; se on niin ihanan yksinkertaisen maukasta!

Ylläolevassa kuvassa pappa ja hani, allaolevassa minä ja mamma skoolaamassa Kir Royal aperitiivilla :) (hyvä, että selvitin ketkä on missäkin kuvassa, ettette vaan mene sekaisin ;))

Mun ranskanopiskelut ovat vähän vaiheessa, mutta olen jonkinverran saanut tehtyä kursseja. Saan tilattua ruoat ja hoidettua asiat kaupassa ranskaksi. Jopa suoriuduin kunnialla kellokaupassa, missä kävin lyhentämässä kellon ranneketta. Vanha kelloseppämies ei puhunut sanaakaan englantia, joten mun oli pakko käyttää ranskaa. 1-3 sanaisilla lauseilla sain asian hoidettua sujuvasti ja olin super ylpeä jälkikäteen :)

Tres bien MaaMaa!!

Ihana oli viikonloppu!

Ihana on Pariisi!

Tämä työviikko pulkassa :)

Hihhei, Perjantai!
Aurinko paistaa, 10 astetta lämmintä ulkona. Aika perfect!

Tämä viikko meni aika hujauksessa, taas.
Tiistaina ja keskiviikkona käytiin juoksemassa punttiksella. Karibian rannat siintää jo silmissä, niitä ajatellessa on hyvä kuntoilla ja karistella kiloja ja trimmautua biitsikuntoon :)

Eilen hani oli parturissa. Silläaikaa mä lakaisin talon (meillä ei ole pölynimuria!), lauloin täysillä SingStar Abbaa, värjäsin tukan "Iced Chocolate" väriseksi (auttaakohan se suklaahimoon?!) ja laitoin viikonloppukamat pikkumatkalaukkuun. Tänään lähdetään töiden jälkeen nimittäin taas vaihteeksi Pariisiin viikonlopuksi :) Hanin vanhemmat ovat sielä jo, lensivät sinne Bordeauxista eilen. Kivaa viettää viikonloppu Pariisissa heidän kanssaan ja näyttää tulevat kotikulmat 8)

Tähän postaukseen viitaten, leikkauspotilaan toipuminen on jatkunut huimaa vauhtia. Hän pääsi maanantaina jo pois sairaalasta, vain 5 päivää suuren leikkauksen jälkeen! Uskomatonta!! Hänellä on jonkinverran aika voimakkaita päänsärkyjä toistaiseksi, mutta muuten voi fyysisesti todella hyvin. Henkiseen parantumiseen menee varmaan vähän kauemmin; tuollaisen läpikäyminen on varmasti kovin rankkaa. Shokista pitää vielä toipua, ja samoin löytää luottamus tulevaisuuteen. Onneksi hänellä on perhe ja ystävät tukena ja apuna; me kaikki tsemppaamme hänen kanssaan!

Ihanaista viikonloppua teille kaikille! ♥

Onko ruusuilla tanssiminen kivaa?

Suretko menneitä, kadutko tehtyjä, mietityttääkö miksi jotain piti tapahtua?
Pelkäätkö tulevaa, uskotko Murphyn lakiin, tuntuuko ettet voi vaikuttaa kohtaloon? Onko kohtalo jo valmiiksi kirjoitettu?

Mun mietteet yo kysymyksiin:
Joskus toki suren menneitä, mutta yritän kääntää asian toisinpäin. Tällaisen sanelman joskus otin talteen jostain, siinä on hyvä sanoma:
"Kun tunnet itsesi surulliseksi, katso sydämeesi. Huomaat, että suret sellaista, joka on tuonut sinulle joskus iloa."

En kadu tehtyjä. Kun teen päätöksen, teen sen siksi että se on Paras Mahdollinen Päätös sillä hetkellä. Sitä hetkeä ei voi muuttaa tai uudelleen elää. Tulisin hulluksi, jos katuisin sellaista mikä oli paras vaihtoehto "silloin". Toki joskus joutuu pyytämään anteeksi, jos tuli tehtyä jotain, mikä vaikuttaa negatiivisesti toisiin.

Mietityttääkö miksi jotain piti tapahtua?
Yritän analysoida asioita ja löytää perussyyn tapahtumille; erityisesti jos omat tekemiseni ovat tapahtuneeseen vaikuttaneet. Sekä hyvät että huonot tapahtumat; saman lailla. Virheistä voi oppia. Samoin oikeista ratkaisuista. Mutta, jos tapahtunut on jotain elämää suurempaa, kuten sairastuminen tms., yritän hyväksyä asian ilman suurempia analysointeja. Ihan kaikkeen ei syytä saa selvitettyä ikinä... Accept it, make the best of it and move on. Uskon myös, että huonoillakin asioilla on tapana kääntyä hyväksi. Joskus pitää kompuroida ja kaatua, että näkee pohjamudan alla kultaa.
"Myrskyävä meri tuo enemmän aarteita rantaan."

En pelkää tulevaa. Jos pelkäisin mitä mahdollisesti voi joskus tapahtua, niin jäisi paljon ihania asioita kokematta/näkemättä - ja sitten vasta harmittaisi, kun jälkeenpäin saisi tietää, että pelko oli ollut turhaa... Mutta varaudun siihen, että kaikki ei aina välttämättä mene niin kuin olisi halunnut. Uskon myös, että se ettei aina saa haluamaansa on joskus suurin onnen potku. Lopulta. Otan päivän kerrallaan, tulevaisuutta silmällä pitäen.
"Today is the day you were worried about yesterday. Was it worth it?"

Uskotko Murphyn lakiin?
En. Toki joskus manaan, että jokin asia meni juuri niin pieleen kuin se vain oli voinut mennä. Useammin asiat menee kuitenkin OK, ja silloin sitä (Murphyn lakia) ei edes ajattele. Pitäisi useammin ajatella "Tämä juttu ei mennyt läheskään niin huonosti, kuin olisi voinut mennä!"

Voitko vaikuttaa kohtaloon?
Kyllä. Kohtalon tuulien suuntaa et voi välttämättä muuttaa, mutta voit säätää purjeita elämäsi merellä ja johdattaa itsesi onnesi luo!

Mitä mietteitä sinulle tulee noista kysymyksista postauksen alussa?

Joskus luin jostain hyvän aforismin
"Elämäni on ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Olen kyllästynyt, väsynyt ja täynnä piikkejä."

Minä en haluaisi, että elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista!
Haluaisitko sinä?

Ps. En tietenkään tarkoita, että haluan mutkia matkaan tai kovia kokemuksia! Sellaisia olen saanut jo jonkinverran kokea, enkä toivo sellaisia lisää enkä toivo muille samanlaisia juttuja.
Mutta, in the end, voin rehellisesti sanoa että mikään ei ole niin pahaa tähän mennessä ollut, ettei niissä olisi aina ollut jotain hyvääkin.

Pakkasta pukkaa!

Syksyn kylmyysennätys on rikottu!
Tänä aamuna oli radion mukaan lämpötila nollassa, kun töihin lähdin vähän ennen seitsemää.

Kolleega oli joutunut Irlantilaiseen tapaan sulattamaan auton tuulilasissa olleen ohuen jääkerroksen kaatamalla siihen vettä päälle. Eihän näillä ole mitään skrapoja tai muita vehkeitä - ei, vaikka joka talvi on montakin tarpeeksi kylmää päivää, että sellaiselle olisi käyttöä ...
Kolleega on sentään oppinut (kantapään kautta), että tuulilasille kaadettu vesi on parempi olla kylmää, kuin keitettyä. Monet nimittäin kaatavat kiehuvaa vettä jäätyneelle tuulilasille suoraan vedenkeittimestä ja sitten ihmettelevät, kun lasi halkeaa!

Hulluja nämä "ulkomaalaiset"! :D

Ajelin tavallista reittiä töihin, läpi lehminiittyjen (kyllä: lehmilaitumia paljon täällä laitakaupungilla, vajaa 15km Dublinin keskustasta!). Niitty oli valkoinen huurusta, sen yllä leijui vieno usva, suuret lehdettömät puut piirtyivät mustina auringonnousun purppuraista taivasta vasten.
Se maisema oli niin mielettömän kaunis, että oli sillä hilkulla etten pysähtynyt kuvien ottoon ... Liikennettä oli kuitenkin sen verran, että en viitsinyt pysähtyä. Verkkokalvolle tallensin sen näkymän kuitenkin, ja ihastelen sitä edelleen tässä töitä painaessa :)

Purppurainen auringonnousu tuntuu antavan lupauksia tulevasta.
Avaan mieleni käsivarret, ja elämä juoksee syliin!