Hiljentymisen päivä

14.9.

Taas vierähti vuosi.... nyt on jo puoli vuosikymmentä äidin kuolemasta; 5 kokonaista vuotta.

14.9.2006 maailma tuntui pysähtyvän. En uskonut, että enää osaisin nauttia jouluista, syntymäpäivistä, tai edes Suomi-visiiteistä ilman äitiä. Kuka tarjoaisi mulle täysin vilpitöntä rakkautta, kannustaisi suunnitelmissa, neuvoisi pulmatilanteissa ja auttaisi sekä tukisi AINA hädäntullen? Kenen halaus korvaisi äidin halauksen, kuka enää kutsuisi minua 'kultapieneksi" ja "kultimuruksi', kenen jauhelihaspagetti maistuisi maailman parhaimmalle?

Mutta maailma jatkaa kiertokulkuaan. On iloisia päiviä, ja vähemmän iloisia päiviä. On suuria ja pieniä tapahtumia, uusia kokemuksia, nykyhetkestä nauttimista, tulevaisuuden suunntelmia ja muistojen vaalimista. Syntymäpäivät ja joulut tulee ja menee, perhejuhlat on edelleen hauskoja: nauramme paljon, puhumme paljon.

Voin kahdella sanalla sanoa, mitä olen elämästä oppinut: Se jatkuu.

Elämä on sittenkin edelleen ihanaa. Kultaiset muistot lämmittää mieltä ja sydäntä.

Välillä, kuten tänään, on kyynel herkässä - mutta kun katson ulos taivaalle ja ihailen maailman kauneutta, voin kuulla äidin äänen: "Älä sure, kultapieni, minulla on hyvä olla. Täällä katson, seuraan ja hymyilen." Tuulen lempeällä puhalluksella äiti pyyhkäisee kyyneleen pois.

Tämän videon olen jo kerran julkaissut blogissani, mutta aikaisempi versio oli 'videosta otettu video'. Nyt kekkasin miten saan alkuperäisestä videosta trimmattua vain tämän yhden kohdan, joten laatu on tässä paljon parempi kuin siinä aikaisemmassa.

Äiti ja piano, video vuodelta 1987.

Äiti rakasti pianonsoittoa, ja oli siinä todella taitava. Isän ottamista kotivideoista löytyy paljon kaikkea ihanaa, ja yksi suosikeistani on siis tämä pätkä:

Tätä kuuntelen ja katselen tänään.

Äiti, rakastan sinua. Ihan aina ja ikuisesti! <3 <3