Wednesday, 30 September 2009

Viimesimmät naapurustosta

Meidän alakerran persenaapurit edelleen mökkälöi. Me ollaan tultu johtopäätökseen, että todennäköisimmin heidän vuokraisäntä, joka on varoituksia latonut useamman, ei ole ollut yhteydessä oikeaan henkilöön. Ko. kämpässä asuu 4 nuorta miestä. Vuoden aikana niillä on ollut pariinkin otteeseen netissä haussa uusia kämppiksiä, kun joku on sieltä lähtenyt. Ländis ei varmaan enää tiedä oikeasti, ketä sielä edes asuu - varmaan on niitä valituksia lähettänyt jollekin, kuka ei enää ole välttämättä koko kaupungissa ... Mitään muuta selitystä me ei keksitä, että meteli vaan jatkuu useista valituksista ja varoituksista huolimatta. Eihän kukaan voi olla niin idiootti, että edelleen metelöi, vaikka on sanottu että OLKAA HILJAA tai ULOS!

...viimeyönä ne taas jumputti musiikkiaan niin kovaa, että mun hermot meni totaalisesti. Yleensä en harrasta sellaista, että menen kellekään sanomaan suoria sanoja. - Joskus toki sitäkin tapahtuu, mutta hyvin hyvin harvoin. - Nyt heräsin, sain RAIVARIN, puin gymipöksyt yöpuvun päälle, otin läpsyttimet jalkaan, vetäsin pitkän villaneuleen jossa karvainen huppu ylle ja painuin rappuun ja alakertaan. Tukka pystyssä, naama unisena ja vihaisena kuin ampiainen. Olen mahtanut olla näky! :D :D Kello oli puolen yön paikkeilla. Ensin ajattelin mennä suoraan perkeleiden ovelle ja huutaa päin naamaa, mutta joku itsesuojeluvaisto kuljetti mut alaovelle soittamaan ovisummeriansa sen sijaan.

Surrutin summeria piiiiiitkän. Sitten siihen vastattiin "Jiees" erittäin huonolla englannilla. Mä sanoin hyvin rauhallisella, mutta supertiukalla äänellä yli artikuloiden: "This is your neighbor. Can you please stop playing the music. It is too loud; we cannot sleep." Hölmistynyt ääni sanoi "Jeez". Mä sanoin samalla koneäänellä "Thank you very much." ja marssin takaisin sisään. Huristin hissillä meidän kerrokseen (2.), jäin pois, ja lähetin hissin 3. kerrokseen siltä varalta, että persenaapuri tulis katselemaan missä valittaja asuu :D - yölliset älynväläykset :D

Sitten oli hiljaista, mutta en tietenkään saanut unta kun sydän pumppas adrenaliinia hulluna kehoon. Hani istu koko tämän episodin ajan keittiössa eikä voinut uskoa, että MaaMaa oikeesti kävi sielä alhaalla. Se sano mulle "I'm SUPA proud of you!" :)


Paree olla perkele nyt hiljaa alakerrassa tai MaaMaa pistää lopullisesti tupenrapinaksi!
MUR!

Lisäys: ELÄKÖÖN! Saatiin äsken meiliä meidän vuokrafirmalta, että nyt on joku muukin talossamme valittanut asunto#2 tulevasta mökkälästä viimeyönä. Vuokrafirma kertoi, että ko. asunnon landlord on ottanut tenantteihin tänä aamuna yhteyden ja antanut Final Warning. Jos tulee vielä valituksia, niin perkeleet potkitaan pihalle!
JESH!!
Toivottavasti nyt rauhottuu. On ollut todella raivostuttavaa istua omassa kodissa sellaisessa mökkälässä, ja erityisesti kun tähän asti on tuntunut siltä, ettei valituksiamme olla otettu todesta....
JESH!

Lisäys2: anteeksi että kiroilin ... ;)

Lisäys 3: ELÄKÖÖN ELÄKÖÖN!
Meidän oma ländiksemme laski meidän kuukausivuokraa 200 eurolla!
Me ollaan niin lojaaleja, eikä se halunnut meitä menettää. Ja onhan vuokrat yleisestikin laskeneet, joten siinä varmaan pääsyy. BUENO! Päivä senku paranee! :)

Lisäys 4: Tänä iltana hanin vanhemmat tulee meille kylään sunnuntaihin asti! Kivaa! Lauantaina mennään myös teatteriin katsomaan venäläinen "Three Sisters" :)

22 comments:

ratón said...

"Go Maamaa GO!!!" Näin sitä pitää, kotirauha on kuitenkin kotirauha ja harmittavan monelle naapurille se on kotirieha... Meillä naapuri on taas muistanut takapihalle asentamansa musiikkitoosan ja on huudattanut radiota pihallaan... Siis oikeasti, kuka kuvittelee, että naapurit haluaa herätä kello kuusi radiouutisiin? tai että naapurit haluavat klo 14 kuunnella kolmen tunnin radiojumalanpalvelusmaratoonin?

Heljä said...

Vähän olisin olettanut että jos kanaaliveneessä ollen sait omankuvan niin olisit yöllisestä komentoora-asusta ottanut myös muotiblogi kuvan. Tylsää jos ei viimeinkin lopu, mutta onneksi loistavia lisäysuutisia kurjan yön jälkeen.
Halauksin Hety, joka haluaisi mennä takaisin peiton alle mutta M vaatii leikkimään paraatia...

ps. Tuosta hissillä kolmaanteen ajamisesta tuli mieleen kuinka neuvoit siskolleni ilmaisen sisäänpääsyn DBTL:ssaä: hissillä VIIDENTEEN kerrokseen ;o))))

ratón said...

Eläköön! Vuokran alennuksen rules!

Anonymous said...

Joopa joo,
IsoMies asui aikanaan ruotsalaisen jääkiekkopelaajan naapurissa. Herran nimi oli Patrik Aronsson, mies oli täälläpäin töissä yhden lätkäkauden.
Myö ei tarvittu herätyskelloa kun kyseinen kumikiekkoilija alkoi soittamaan stereoitaan joka hiton aamu tosi kovaa.
Kuukauden ajan tasan klo 7 alkoi italialaisen tissitelineen Sabrinan kimi-jumputus hypyttämään meidän sänkyä,olisi Svedu vaihtanut edes joskus levyä!!!
Kummallisinta tilanteessa oli että siinä vaiheessa vielä alle kouluikäiset lapseni ei olleet moksiskaan diskomöykästä.
Meinasi välillä mennä Suomi-Ruotsi maaotteluksi... ja mie olin tuolloin vielä kyseisen jääkiekkojoukkueen järjestysmiehiäkin!
Että tämmönen tapaus ... !!!
- IsoMies -

Anonymous said...

Niin sita pitaa :) Nyt sitten toivotaan, etta kerran viela metelöisivat ja saisivat nainollen haadon ;)

Vuokranalennus olisikin superhieno juttu - pitaisiköhan ehdottaa vuokraisannalle...

Anonymous said...

Hitsit, sainpas kuin sainkin makoisat naurut sun tilanteesta... siis paremminkin tyylistä, joilla jaoit meille tarinasi :D Italiassa on pakkko siis ihan pakko vaan TOTTUa tuollaisiin naapureihin, koska puhuminen, musiikki, ruoan teko mihin aikaan tahansa yms. kuuluu italialaiseen kulttuuriin... mutta onneksi asun ylimmässä kerroksessa jonne ei kuulu yhtikäs mitään ;)

Unknown said...

WAU!! Hienoja uutisia!! :) Selvasti badass-asenteellasi oli hyvia seurauksia :) Toivon mukaan moykkaajat ottavat varoituksen tosissaan ja saatte nukkua kunnolla tasta lahtien :) Olisit viela lisannyt valituksesi loppuun pari suomalaista kirosanaa :D Ihan vaan efektiksi :) Suomalaisten kanssa ei temppuilla!

Ja 200 EUR kuussa on kyl tosi kiva lisa matkabudjetteihinne :D Tai viikonlopun viettoon..nauttikaa. Olette sen ansainneet :)
Hyvaa viikon jatkoa!!

Jonna said...

Jee! Tehokkainta taitaa olla tuo suora komentaminen. Minulla on samanlainen naapuri kuin Ratonilla, radio herättää joka aamu kello 7 ja soi koko päivän, noin 16 tuntia. Siellä takapihalla ja taidan olla ainut joka sitä kuuntelee. Pakko, koska se kuuluu joka ikiseen nurkkaan kotonani. Muutama kuukausi sitten radio oli päällä 24/7 kunnes meni hermot yhtenä aamuyönä kello 4 kun kuuntelin 6 minuutin välein radioäänen ilmoittamaa kellonaikaa. Soitin naapurille joka on muuten valtion klinikka. Käskin lääkärin pistää radion kiinni ja seuraavana päivänä soitin klinikan vastaavalle. Sain ainakin 4 täysin hiljaista kuukautta. Nyt taas ovat parin viikon ajan jumputtaneet eli taitaa taas mennä soiton puolelle

Nina said...

Siis wow mika itsekuri! Hillitonta, etta sait itsesi hillittya ja kayttaydyit kuin sivistynyt aikuinen! Multa olis saattanut jaada tekematta... varmaan olis mennyt siihen huutamisen puolelle, tai ainakin olisin mennyt oven taakse ;-)

SaaraBee said...

Jöö se olla pitää. Hyvä kun menit sanomaan.Jos vielä möykkäävät, niin soita Gardat paikalle. Eihän ne mitään niille tehdä voi, mutta jos vaikka vähän säikähtäisivät.

ebrufin said...

Hyva homma! Suomalaiset naiset sitten osaavat pitaa jööta kerrostaloissa:)

Susa said...

Hurraa MaaMaa!!!! Hyva sina kun uskalsit! Makin olisin ollut seuraavat pari tuntia sydan pamppaillen, but it would have been worth it! :)

MaaMaa said...

Ratón, kiitti cheerleader huudoista! :D
Mä voin tulla sanomaan suorat sanat teidän naapureille kanssa nyt kun vauhtiin pääsin ;) uskomatonta, miten jotku ihmiset on niin ajattelemattomia!

Hety, se DBTL juttu :D :D Se oli sun sisko joka sano, että se oli menny 5. kerroksen kautta. Ja me otettiin vinkki vinkkinä ja mentiin kanssa 5. kerroksen kautta tarkasti :D
Toivottavasti oot saannut tainnutettua flunssanalun!!
Haliterkkuja!

IsoMies, ei varmasti ole ollut nautintoa herätä BoysBoysBoys -soittoon aamuisin, vaikka nyt vähän naurattaa ;D Voikun ois vielä lapsen unenlahjat!! Nukkuis sikoisasti vaikka mitä tapahtuis ympärillä... :)

Karoliina, hanikin toivoo, että ne sit kuitenkin pitäis kerran vielä mökkälää että päästäis niistä lopullisesti eroon. Mä oisin tyytyväinen siihenki, että oisivat (ja pysyvät) nyt hiljaa. Saa nähä kumman vaihtoehdon perkeleet valitsee ;)

Iris, hyvä että vähän naurattikin postaus :) Voin kuvitella, kuinka italialaissa ja varmaan muissakin etelänmaissa ois pakko tottua "ilakointien ääniin" kun kulttuuri on niiiin erilaista. Korvatulpat tulis mulla tarpeen, tai sitten pitäis lopettaa töiden teko ja liittyä yökukkujoihin :)
Hyvä, että asut ylimmässä kerroksessa, niin saat olla ääniltä suht rauhassa!

Heli, tosiaan ois voinu nyt ainakin yhen ärräpään heittää perään - mutta näköjään niitä viljelin sitten senkin edestä tähän postaukseen ;D
Joo, 200 euron yllärisäästö per KK on mannaa. Jes!
Hyvää viikonjatkoa sinne kanssa! <3

Jonna, suora palaute on tosiaan kaikkein tehokkainta. Auts tota radionsoittoa :( Horroria kuulla kellonaika jatkuvasti, mulla tulis tulee nukkumis-stressi. Toivottavasti saat ne uudelleen ruotuun, ja saat yöunesi ja kotirauhan takaisin!

Nina, oli kyllä lähellä etten ois menny hakkaamaan niiden ovea (ja vahingossa naamaa, kun oisivat avanneet! Sit tuli vaan mieleen, että jos ne onki jotain mielipuolia ja alkaa räyhäämään takas, niin päätin mennä summerilla soittamaan oven sijaan. :)

Vihreätniityt, me meinattiin soittaa Garda mut se tuntui sitten kuitenkin vähän ylilyömiselle. Ja tuntu ne muaki pelästyvän juuri sopivasti: eilisen ja viime yön ei sieltä kuulunut hiiskaustakaan. IHANAA!

Ebrufin, jos hani ei ois ollu niin ylpeä musta niin se ois varmasti käyttänyt yhtä vakisanaansa mua kuvaillessaan: KOTIKONSTAAPELI.
;D Meille ei ryppyillä!!

Susa, joo se "jälkikuohu" oli aika huima! Kädet tärisi ja sydän tykytti niin että peitto heilu mun päällä ;) Mutta oli todellakin worth it!
Muistan ku säki sanoit teidän naapurille super hyviä laukasuja autosta pari kertaa; niistä tulee ihana voittajafiilis kun saa sanottua suoraan! :)

Anonymous said...

Kiitos, MaaMaa ; )
Mietinkin eilen sohvankulmalla ihan koko illan pääsavuten tuota Sabrinan "Hittiä"!!!
Huomasin myös ettei minun parista tuhannesta vinyylistä löydy yhtään tämän supertähden levyä
Kiitos tiedosta,nyt saan varmasti ens yönä jo nukuttua???
Iso"Onnellisempi"Mies-

Allu said...

Nauroin sun strategiaa lähettää se hissi eteenpäin, etteivät tienneet kuka valittaa. Kiva, että vuokra laski, se on iso raha, voi ostaa paljon korvatulppia tarpeen vaatiessa.

MaaMaa said...

IsoMies: eipä kestä ;)
Mulla oli Sabrinan kasetti, mutta olin kyllä niin nuori etten tajunnut sanoista mitään. Säälin vanhempiani, jotka joutu autossa kuuntelemaan sitä kasettia mun kanssa :D

Allu, muaki nauratti aamulla, että se hissin edelleen lähettäminen oli muka niin hyvä harhautus :D

Ninni said...

Aivan loistavasti toimittu - noin minäkin olisin tehnyt eli hissillä kolmoseen :-) Tuosta valituksesta ylipäänsä tuli mieleeni valituskirje jonka tein aikoinaan HKL:lle kun ne perskuleen bussit vaan hurutteli pysäkin ohi ja että kuka uskaltaa mennä Hämeenlinnantielle huiskuttelemana jonkun bussin eteen kun autoja tulee jonona ja ajavat satasta ohi!!! Meinaa hermostuttaa vieläkin!!! Odotin hyvitykseks ilmaista zettiä mut ei tullu....ei tullu siis mitään hyvitystä.

Viime kesänä lähetin muuten jälleen yhdne bussivalituksen, tällä kertaa nimettömänä joten mitään "palkkiota" en odotellut. Meni hermo kun täältä peräkylältä oli bussiaikataulut suunniteltu jollekkin mummolle jolla on aikaa körötellä bussissa koko päivä...kele että otti päähän!

MaaMaa said...

Tänks Ninni :)
Joo, ma muistan elavasti kuinka raivottiin duunissa niita helekutin busseja kun ei pysahtynyt ottamaan meita rassukoita yon pimeydesta kyytiin!! Pistaa vielaki vihaksi, mullaki!!
Raivostuttavaa on myos se, jos valituksiin ei vastata ...
Jonku ruotsinristeilynki jalkeen laitettiin raivovalitus kun siivooja tuli jo klo 7 herattelemaan hytista ja toivottiin, etta ois tullu ilmanen risteily "palkinnoksi" - taisivat sentaan anteeksipyynnon lahettaa, mutta ei risteilya... Ihme! :D
Halus meista eroon, ku oltiin laivalla jatkuvasti! :D

-S- said...

Oi miten ihmeessà sulla vàlàhti ja vielà keskellà yòtà, ettà voisit mennà summeria painamaan sen ovikellon sijaan...mulla ei olisi tuollaista àlynvàlàystà tullut varmaan pàivàllàkààn, eh! Tosi hieno homma (ja outo) ettà vuokra noin paljon meni ja otti laskeakseen...cool :D

MaaMaa said...

-S- joo se ovisummeri oli kyl hyvä idea. Toivoin vaan, että niillä vois soittaa asunnosta toiseen, eikä ois tarttenu mennä alakertaan... ;)
Vuokranlaskua en o mäkään ikinä saanu, aina toisinpäin. Mutta en valita ;)

mamãe said...

Mikä upea vuokranalennus! Täällä on kans vaikka mitä meteliä välillä ympäri vuorokauden. Jos valitan soitan saman tien poliisille, ettei naapurit tiedä kuka valitti. Täällä kun saattaa sitten joutua jonkun koston kohteeksi ja pelkään, että joku myrkyttää meidän koirat tmv. :(

Joku muukin tuolla jo kommentoi, että metelöisivät vielä kerran, että saisivat sen häädön niin pääsisitte niistä lopullisesti eroon! :)

MaaMaa said...

Mamae, joo vuokran alennus on tosi hyvä juttu! Täällä on vuokrat muutenkin pilvissä, joten aina ois alentamisen varaa! ;)
Muistan että olet blogannut joskus videota kuinka naapurissa soittavat täysillä musiikkia. Mikäs siinä, jos soittaa Bon Jovia, mutta ei sekään ole kivaa jatkuvalla syötöllä liian kovaa ;)
Ja mäkin kyllä mielummin pysyn "anonyymina" kun valituksia tekee; ei sitä ikinä tiedä millaisia "kostajia" naapureista voi tulla ...

Nyt naapurit on ollut hiljaa kuin hiiret. Toivottavasti pysyvät kanssa!!
(pippuripippuri! *koputtaa puuta* :D)