Phnom Pehn, S21 and Killing Fields etc

Phnom Pehn on Cambodian suurin kaupunki ja maan pääkaupunki.

Upeaa arkkitehtuuria; indokiinalaista että ranskalaista, sekoitettuna ja erikseen. Kaduilla on jonkinverran kerjäläisiä, enemmän kuin esim. Siem Reapissa, mutta ei häiritsevästi. Skootterit, tuktukit ja polkupyörät täyttävät liikenteen suurilta osin, autoja on vain vähän. Tarjolla paljon ihania ravintoloita missä edullista maukasta ruokaa, ja erityisesti aivan mahtava palvelu: ihmiset ovat täälläkin valtavan kohteliaita ja kaikilla hyvä huumorintaju; vaikka kielimuuri välillä oli aika kova niin silti nauru herisi jatkuvasti :)




Ensimmäisenä iltana Phnom Pehnissä kävimme yhdessä syömässä joen varrella olevassa kivassa pikkuravintolassa: River House. Pojat villiintyivät edullisista hinnoista ja tilasivat kumpikin itselleen 400gramman steikit!! Me tytöt puolestamme maistelimme vähän eksoottisempia lihoja: 3 eri lajiketta grillattuna - strutsin, alligaattorin ja kengurun! Oli tosi hyvää!



Asuimme kuuluisassa kolonialaisessa Raffles hotellissa -- toinen Raffles hotelli on Singaporessa. Meillä oli jälleen kerran valtaisa huone, vapaa pääsy ihanalle ulkoilma-altaalle ja hintaan kuului mahtava buffet aamiainen :) Yllä kuva hotellin edustalta.

Tuktukilla kaupungin kiertely tapahtui kaikkein helpoiten. Hotellin edustalta meidät poimasi kyytiin nuorimies nimeltä Budnei, joka tunnettiin myös nimellä Mani :) Hän toimikin meidän "omana" tuktuk-kuskina ne 3 päivää, mitä Phnom Pehnissä vietimme.

Ensimmäisenä päivänä kävimme heti aamusta tutustumassa Kuninkaanlinnaan, Royal Palace. Palatsin alue on todella kaunis ja itse rakennukset vimosen päälle. Kiersimme kuuluisan "Silver Pagodan" ja vehreätä puutarhaa sekä katsastimme näyttelyssä olevia mahtipontisia huonekaluja, koriste-esineitä, Buddha-patsaita ja kuninkaallisia uniformuja. Meidän ottamat kuvat ovat kaikki "raw", joten en saa niitä näkymään bloggerissa - alla olevan kuvan kopsasin wikipediasta: siinä on itse kuninkaan linna.

Kuninkaanlinnalta jatkoimme Budnein kyydillä Tuol Slengin museoon, joka tunnetaan myös nimellä Prison S21. En oikein tiedä kuinka yksityiskohtaisesti haluan teille kertoa mitä kaikkea suunnattoman järkyttävää tässä entisessä koulurakennuksessa tapahtui Pol Potin ja Khmer Rougen toimesta 70-luvun puolivälistä aina 80-luvun alkupuolelle asti ... Khmer Rougen historiasta, järjettömistä periaatteista, julmista toimista ja miten muu maailma pitkälti katsoi menoa sormiensa läpi, voi lukea yksityiskohtaisesti Wikipediasta täältä. Yritän kirjoittaa jotain meidän vierailusta Tuol Slengiin ja Killing Fieldseille... kirjoituksesta tulee varmasti sekava, sillä olen edelleen suunniltani kaikesta mitä kuulin, näin ja opin...

Me palkkasimme yksityisen oppaan vetämään meidän kierrosta Tuol Slengin museossa; oppaamme oli noin 50-vuotias nainen, joka puhui hyvää englantia joskin aksenttinsa oli voimakas. Jos menette ko. museoon, niin ehdottomasti suosittelen oppaan ottamista, mussa tapauksessa museon pienet huoneet, pihamaan rakennelmat ja sadat potrettikuvat kidutetuista vangeista eivät tietämättömälle paljoa kerro... Tosin tarinoiden kuuleminen ja kuvien näkeminen ei ole heikkohermoisille ... syvästi järkyttäviä tarinoita!

Tässä olemme menossa yhteen S21:n rakennuksista. KhmerRouge valloitti Phnom Pehnin ja tämän koulun 17.4.1975 ja pitivät kaikkia heidän vallankumoukselleen potentiaalisesti "uhkana" olevia ihmisiä + heidän perheitään täällä vankinaan. Tuhannet ihmiset kidutettiin kuoleman partaalle täällä ja sen jälkeen heidät toimitettiin Kuolemankentille tapettavaksi ja haudattavaksi.

Vanhan koulun luokat muurattiin useiksi pienemmiksi huoneiksi. Ylläolevassa kuvassa on huone, jossa kidutettiin yhtä vankia kerrallaan. Kun khmer-rougen-joukot kukistettiin vihdoin 80-luvun alussa, ja tämä "kidutuskeskus" löytyi, oli jokaisessa huoneessa vähintään yksi kuoliaaksi kidutettu ihminen. Huoneen seinällä on kuva siitä miltä huone näytti kun se löydettiin. Lattialla on edelleen veriläiskiä kidutusten jäljiltä...

Vankeja rääkättiin armottomasti ilman mitään järkevää syytä. Vangeilta ei yritetty saada esim. mitään tietoja kiristämällä. He olivat vankina vain sitä varten etteivät he voisi vastustaa PolPotin valtaa.

Polpot ja hänen joukkonsa pitivät uhkanaan kaikkia ihmisiä, joilla oli edes jonkinlainen koulutus. He vangitsivat, kiduttivat ja teloittivat kaikki ihmiset jotka olivat esim. heidän mielestään viisaita tai näyttivät viisailta. Kaikki lääkärit, lakimiehet, opettajat, poliisiviranomaiset yms. korkeammassa asemassa olevat tapettiin perheineen ja sukulaisineen (ettei jäänyt ketään kostamaan!). Myöskin kaikki ihmiset, joilla oli pitkä tukka tai kauniit/kalliit vaatteet, (merkki siitä että on "paremmasta perheestä"), joilla oli silmälasit (merkki viisaudesta), jotka osasivat vieraita kieliä (jos vastasit ranskankieliseen kysymykseen, sinut tapettiin!) ja jotka sattuivat olemaan "hyvällä puolella kaupunkia" kun joukot Phnom Pehniin tulivat vangittiin, kidutettiin ja lopulta tapettiin kuolemankentillä.

Sekä vankien että heidän kiduttajien tuli seurata hyvin tarkkoja sääntöjä, jotka polpot määräsi vankilalle. Osa säännöistä näkyy yllä olevassa valokuvassa; taulu oli koulun pihalla silloinkin, kun hirmutyöt on tehty.

Museon huoneissa on satoja ja taas satoja potrettikuvia uhreista; polpot halusi, että jokaikinen toimi kirjataan paperille, jokaikinen uhri kuvataan ja heidän henkilötiedot otetaan ylös ja arkistoidaan. Hän määräsi henkilökohtaisesti kuka kuolee missäkin järjestyksessä. Osissa kuvista vangeilla on väkinäinen hymy kasvoillaan. Oppaamme kertoi, että khmer-rougen sotilaat kutittivat vankeja samalla kun kuva on otettu, sillä kuvia käytettiin myös propagandana.

Ne ihmiset, jotka eivät päätyneet Phnom Pehnin kaduilta suoraan tänne vankilaan, lähetettiin maalle töihin. Työleireillä viljeltiin maata, mutta myös tuhottiin historiaa: polpot kielsi menneisyyden. Hän halusi aloittaa alusta. Hän halusi eroon uskonnoista, vanhasta politiikasta, perinteisestä kulttuurista. Ihan kaikesta. 17.4.1975 on hänen Year Zero. Hän aivopesi lapsista sotilaita, sillä heillä ei ollut vielä "muistoja menneestä" likaamassa heidän "viattomuuttaan". Hänen sotilaansa valvoivat työleirejä maaseudulla ja työleiriläisiä valvottiin tarkkaan. Jos joku osoitti merkkejä "viisaudesta" tai vastakannasta, heidät lähetettiin S21:een tai suoraan Killing Fieldseille. Työleiriläiset koottiin iltaisin ryhmiin ja sotilaat tarjoivat heille "parempia töitä" kysymällä heiltä esim. "onko kukaan täällä lääkäri" tai "osaako kukaan puhua ranskaa". Jos joku nosti kätensä, iloisena paremman elämän mahdollisuudesta, heidät lähtettiin S21-vankilaan ... Näin päästiin niistä "turhista ja vaarallisista intellektuelleista ihmisistä" eroon.

Phnom Pehn oli autio: vain ja ainoastaan S21:ssa oli toimintaa... Kukaan ei auttanut viattomia uhreja eikä kukaan vastustanut KhmerRougea... Tämä kaikki on aivan käsittämätöntä! Nämä toimet ovat vaikuttaneet jokaikisen Cambodialaisen tämänkin päivän elämään. Kaikki, jotka ovat syntyneet ennen vuotta 1980 ovat kokeneet enemmän tai vähemmän kauheuksia tuona aikana. KAIKKI.

Nainen, joka toimi oppaanamme S21:ssä oli 14vuotias kun khmer-rougen joukot saapuivat Phnom Pehniin huhtikuussa 1975. Hän kertoi muistavansa sen päivän elävästi. Sotilailla oli aseet, he ampuivat ihmisiä silmittömästi, he hajottivat perheitä lähettämällä eri jäsenet eri osaan maata työleireille. Nainen itse joutui perheineen riisipellolle jonnekin etelään. Hän nosti hieman hameensa helmaa ja näytti nilkoissa ja pohkeissa olevat valtavat arvet: häntä lyötiin kun hän teki töitä. Hänen vanhempansa ja molemmat veljet tapettiin. Hän näki sen. Minä itkin, kun hän näitä kertoi. ... ja monia muita tarinoita kuunnellessa, ei voinut kuin itkeä.

S21:stä selviytyi hengissä 7 ihmistä. 7. Yksi heistä istui mottoripyöränsä päällä Tuol Slengin pihalla, hän hymyili meille vierailijoille. Hän toimi museon johtajana muutaman vuoden 90-luvulla. PolPot säästi hänet, sillä hän osasi korjata koneita. Polpot piti omassa käytössään yhden lääkärin, yhden konemiehen yms...

KhmerRougen joukot tappoivat suurimpien arvioiden mukaan kolme miljoonaa Cambodialaista; puolet silloisesta väkiluvusta. Samalla KhmerRougella oli esim YK:ssa oma istuin aina 80-luvun puoliväliin asti...

Me kävimme myös Choung Ek:issä = the Killing Fields.

Alueen keskellä on valtava monumentti muistona kaikille sadoille tuhansille uhreille. Monumentti on korkea, se on lasista, sen sisällä on hyllyjä joissa on ihmisten luurankoja.

Killing Field on tänä päivänä omituisen rauhallinen, melkein kaunis paikka ... mutta kun katsoo tarkemmin hiekkaista maata, näkee jokapuolella hiekassa olevia valkoisia isoja ja pieniä siruja: luun palasia. Uusia luurankoja tulee jatkuvasti maan alta lisää esiin. Myös uhrien vaatteiden kappaleita pistää esiin maasta....

Khmerrougen sotilaat kiduttivat myös lapsia ja vauvoja. Heidän periaatteensa oli tapaa myös "mahdollisen koston taimenet". Tuo puu, tuossa kuvassa ... sitä vasten sotilaat hakkasivat lapsia ja vauvoja... pitivät heitä jaloista ja löivät puuta päin .... en pysty melkein kirjoittamaan tätä faktaa... miten KUKAAN / MIKÄÄN voi olla niin julma ja pystyä tekemään tuollaista??!!?!?!??!!!

Joukkohautoja oli kymmeniä ja niistä vain osa löytynyt....

Minusta tuntuu julmalle edes kertoa näistä asioista ... haluan kertoa, mutta samaan aikaan en halua. The stories, pictures, views are almost haunting me... Mutta nuo vierailut, noiden asioiden kuuleminen ja näkeminen minun oli silti tehtävä... ei tuollaisia julmuuksia saa piilottaa eikä kieltää .... en tiedä mitä enempää näistä sanoisin. Paitsi että kunnioitukseni Cambodialaisia kohtaan kasvoi jokaikisellä askeleella, kun tuolla olin! Miten kaiken tuollaisen hirmuisuuden jälkeen ihmiset edelleen ovat koskettavan ystävällisiä, iloisia, hymyileviä ... jatkaneet elämää... ...ehkä juuri siksi... En tiedä. Sekavaa...

Tässä kuva vielä muistomerkistä, vähän kauempaa. Ihmiset olivat jättäneet viestejä, kukkia ja kynttilöitä muistomerkin juurelle.

Killing Fieldseiltä palatessamme oli mieli ymmärrettävästi aika sekava ja musta. Hiljaisena herrasväkenä kävimme lounaalla Foreign Correspondance Clubilla (FCC Phnom Pehn). Iloiset paikalliset ihmiset ja upeat puitteet piristi mielen kuitenkin nopeasti takaisin ja nautimme kympillä.

Näkymä FCC:n ravintolasta kohti ohi virtaavaa Mekong Riveriä.

Phnom Pehnissä oli valtavasti aivan ihania kauppoja, joissa myytiin paikallisten käsintehtyjä tuotteita. Upeitta silkki- ja pellavavaatteita ja -asusteita, bambu- ja olkituotteita, patsaita, veistoksia .... Minä ostin silkkihuiveja ja aivan ihanan käsilaukun; jokainen maksoi 6 dollaria. Laitan kuvan käsilaukusta erikseen, kunhan kerkiän sellaisen räpsäistä! :)

Tässä vielä pari hassua otosta liikenteestä. Yllä koko perhe moottoripyörän kyydissä. Meitä ihmetytti, että vain kuskeilla oli kypärät -- tuossakin tuo pieni söpö tyttö on ilman mitään suojaa päässä! Lain mukaan kypärä pitää olla kuskilla, ja näköjään seuraavat lakia kirjaimellisesti! :D

Tässä skootterilla kuljetetaan jonkinlaisia styrox-laatikoita. En käsitä, miten kuski tuolta näkee yhtään mitään eteensäkään, saati sitten sivuille tai taaksensa!! :D :D

Sorry, että tästä postauksesta tuli todella sekava -- ei oikein päätä eikä häntää ... oli vain niin vaikea aihe ja kun tässä töissä kiireen keskellä kirjoitan, niin tuli tällainen...

Kirjoitan vielä loman vikoista päivistä Saigonissa ja sitten onkin lomakertomukset kerrottu ja voidaan palata tähän päivään --- tänään on 12 päivää muuttoon!!!!