Maanantai

Tänään sain nukkua normaalia pidempään; heräsin vasta 7am. Menin verikokeeseen ennen töihintuloa ja labra on auki 8-11 arkisin. Jono piikille oli tavallisen pitkä. Olin jonossa viis yli, mutta edellä oli jo parisenkymmentä ihmistä; kaiken näköistä, ikäistä ja kokoista.
Pelasin puhelimen korttipelejä odotellessa.
Piikkisetä pyysi mua sanomaan nimeni ja syntymäaikani jotta oon oikea ihminen. Mua nauratti, koska mähän sille juuri ne kuoret annoin missä nimi ja syntymäaika on. Vaikka en olisikaan minä, niin oisin siitä nimen ja synttärin voinut opetella. ...mutta toisaalta, kuka nyt huijaisi verikokeessa henkilöllisyytensä...?

Sairaala on toisella puolella Dublinia. Ajomatka sieltä töihin aamun kovimpaan ruhka-aikaan kesti tunnin. Aurinko paistoi ihanasti, upea syyssää. Kuuntelin 98:ia radiosta, aamutiimillä on hauskat jutut. Nauroin ääneen jollekin niiden jutulle, kun huomasin ambulanssin yhden bussipysäkin kohdalla. Maassa makasi ihminen, en nähnyt oliko mies vai nainen, ja sille annettiin juuri painallus-elvytystä (liekö oikea sana). Mua alkoi heti itkettämään. Telkkarista töllötän mielenkiinnolla kaikki "The Real ER" ja "Critical Condition" ohjelmat, mutta ihan livenä tulee tunteet pintaan. En tiedä saivatko elvytettyä. Kamala ajatella, että tänä aamuna se joku on herännyt, pukenut ja ehkä syönyt aamupalaa, ja lähtenyt liikkeelle. Ja päätynyt asvaltille bussipysäkillä. Elämä jatkuu ympärillä, mutta siinä oli aika pysähtynyt.
Toivottavasti kaikki meni parhaitenpäin sille ihmiselle, mitä se sitten hänen tapauksessa tarkoittaakaan.

Mulla on uusi asusteyhdistelmä tänään päällä; musta pitkähihanen poolopaita ja mun ihana liivimäinen harmaa tweedmekko. Kivaa kun on syksy niin voi pukeutua enemmän :)

Söin juuri omatekemää pinaattikeittoa, jonka lämmitin huippukalliin kanttinimme mikrossa. Muunmaalaiset katseli ihmeissään mun vihreäläikikästä soppaani - ei näytä kovin herkulliselle...mutta oli ihanaa! Mikro oli tosin ällöttävän törkyinen; onneksi sieltä sisältä ei tippunut mitään ylläreitä mun sopan sekaan!
Nautin lounaan yläkerran taukotilassa, sain vallattua pöydän ikkunan vierestä. Aurinko lämmitti ihanasti ja lämpöä imeytyi mustan puseron kankaaseen - jos oisin kissa, niin olisin kehrännyt (vaikka olen kyllä enemmän koiraihminen). Rakastan lämpöä!